

Amerikkalainen sotilas Afganistanissa. Arkistokuvaa. / Pxhere
Jopa kolme miljoonaa afgaania Eurooppaan – avustustyöntekijä ennustaa siirtolaisvyöryä
Ääri-islamilainen Taliban-liike on valloittanut laajoja alueita Afganistanissa. Maassa pitkään työskennellyt saksalainen avustustyöntekijä ennustaa ennen näkemättömän suurta turvapaikanhakijoiden vyöryä. Jopa kolme miljoonaa afganistanilaista saattaa lähteä Eurooppaan etsimään parempaa elämää.
Afganistanissa jo 1980-luvulta lähtien työskennellyt saksalainen kehitysapuasiantuntija Sybille Schnehage ennustaa Saksan yleisradion WDR-kanavalla ennen näkemättömän suurta turvapaikanhakijoiden vyöryä Eurooppaan.
Hänen mukaansa jopa kolme miljoonaa afganistanilaista saattaa lähiaikoina lähteä EU-maihin etsimään parempaa elämää. Monelle afgaanille nimenomaan Saksa on unelmien ihmemaa.
– Kysyn aina heiltä: miksi ette mene Saudi-Arabiaan? Siellä on muslimeja ja samanlainen kulttuuri, Sybille Schnehage kertoo.
– Mutta vastaus on aina: Ei, Saksa on parempi.
Talibanin taistelijoilla on turvattu työpaikka
Schnehage kertoo, että nuorten miesten tulevaisuudennäkymät Afganistanin maaseudulla ovat synkät. Länsimaat ovat tämän vuosituhannen kuluessa pumpanneet valtavasti rahaa Afganistaniin, mutta suuri osa siitä on mennyt hallituksen ja valtaeliitin omiin taskuihin. Kaupunkien kehittämiseen on tehty jonkin verran investointeja, mutta maaseutu on jäänyt täysin osattomaksi.
Maaseudulla asuvat nuoret miehet ovat usein työttömiä ja rahattomia, jolloin heillä ei ole myöskään mahdollisuutta perustaa perhettä. Vaimon hankkiminen maksaa vähintään 5 000 euroa, Sybille Schnehage kertoo paikallisesta myötäjäiskulttuurista.
Taliban-taistelijaksi ryhtyminen tarjoaa miehille varman työpaikan, jossa tienaa edes jotain rahaa. Taliban-liike näyttää pyörittävän isoja rahoja, joiden Schnehage arvelee tulevan Saudi-Arabiasta tai Pakistanista.
Valtaansa laajentavia talibaneja on syytetty raaoista väkivallanteoista, joista myös Suomen Uutiset kertoi äskettäin. Avustustyöntekijä ei kuitenkaan pidä talibanien uutta valtaannousua uhkana esimerkiksi tyttöjen oikeudelle käydä koulua. Talibanit hyväksyvät sen, että tytötkin saavat jonkinlaisen koulutuksen esimerkiksi kuudenteen luokkaan asti, Schnehage kertoo.
Suurempi kuin vuoden 2015 turvapaikanhakijavyöry
Miljoonien afgaanien lähtö kohti Eurooppaa tarkoittaisi huomattavasti suurempaa siirtolaiskriisiä kuin vuonna 2015, jolloin Euroopan mantereelle saapui 1,2 miljoonaa tulijaa. Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR varoittaa humanitaarisesta kriisistä. Vaikka Saksa tuntuu olevan afgaanien toivemaa, osa tulijoista suuntaisi myös muihin EU-maihin.
Ruotsin maahanmuuttoviraston pääjohtaja Mikael Ribbenvik uskoo, että Afganistanin tilanteen huonontuminen johtaa siihen, että yhä useammat yrittävät päästä Eurooppaan ja osa myös Ruotsiin. Hän ei kuitenkaan usko vuoden 2015 kriisin toistumiseen Ruotsin osalta, koska rajat eivät ole enää samalla tavalla avoimia.
– Vuonna 2015 kaikkien maiden rajat olivat auki. Se tilanne ei tule enää toistumaan, Ribbenvik sanoo Aftonbladetille.
Ruotsilla on silti vielä tekemistä vuoden 2015 aallossa tulleidenkin afgaanien kanssa. Lähes 7 000 afgaania odottaa karkotus- tai käännytyspäätöksen toimeenpanoa, mutta Ruotsi on toistaiseksi keskeyttänyt palautukset Afganistanin huonontuneen turvallisuustilanteen takia. Suomi on toiminut samoin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sybille Schnehage Taliban Mikael Ribbenvik laiton siirtolaisuus Pakistan muslimit Saudi-Arabia Turvapaikanhakijat Afganistan pakolaiset Islam Ruotsi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Suomi velkaantuu, Marinin hallitus lapioi kehitysapuun 3,4 miljoonaa euroa joka päivä – suomalaiset maksavat jopa Etiopian sääennustukset

Ääri-islamistien terrori palasi Afganistaniin – videot ja kuvat kertovat talibanien käsittämättömästä raakuudesta

Purra tarjoaisi apua Afganistanin lähialueilla: Suomi ja Eurooppa eivät kestä uutta turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten virtaa

Rantanen: Suomi ei voi pelastaa Afganistania – uutiskuvien perusteella poistumista yrittävät henkilöt ovat taas nuoria miehiä

Karu tilinpäätös Afganistanista – Huhtasaari: ”Hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa”, Junnila ei usko suursotien jälkipyykin pesun kiinnostavan tämän jälkeen

Taliban tuli ja otti vallan – mikä muuttuu Afganistanissa?

Aftonbladet: ”Huumeparonien kanssa veljeilevä Taliban on Pakistanin luomus, joka käyttää uskonveljiä tykinruokana”

Halla-aho: Afgaanit ovat somalien ja irakilaisten ohella kaikkein heikoimmin integroituva maahanmuuttajaryhmä Suomessa – ”Yliedustettuina kaikessa ikävässä”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













