Aftonbladet: ”Huumeparonien kanssa veljeilevä Taliban on Pakistanin luomus, joka käyttää uskonveljiä tykinruokana”

Taliban on Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:n aikaansannos, jonka tehtävä on edistää etnistä yhtenäisyyttä kahden puolen Afganistanin vastaista rajaa. Kummankin maan koraanikoulut tuottavat ”ideologisesti motivoitunutta tykinruokaa” epäsymmetriseen valtapeliin, jonka varmoja voittajia ovat ainoastaan Afganistanin huumeparonit, todetaan Aftonbladetin kolumnissa.

Talibanit eivät ole yksikään niistä ryhmistä, joita USA ja Saudi-Arabia rahoittivat taistelussa neuvostoarmeijan miehitystä vastaan 1980-luvulla Afganistanissa. Talibanin jäljet johtavat Pakistaniin, jossa maan tiedustelupalvelu ISI organisoi sekä rahoitti Taliban-järjestön perustamisen. Alkuperäisenä motiivina oli pystyttää Kabuliin ystävällismielinen hallitus, joka tukisi Pakistanin politiikkaa muslimivaltaisella sekä kiistellyllä Kashmirin alueella Intian ja Kiinan rajalla.

Pakistanin tavoitteena oli ja on edistää rajan kummallakin puolen asuvien paštujen eli pataanien yhtenäisyyttä Pakistanin eduksi. Etninen yhteenkuuluvuus on alueella valtion kansalaisuutta merkittävämpi tekijä ja Afganistanin asukkaista 40 prosenttia on paštuja. Tärkeä osa järjestön ytimen rakentamista olivat ja ovat koraanikoulut, joissa kasvatetaan ”ideologisesti motivoitunutta tykinruokaa”, toteaa Wolfgang Hansson Aftonbladetin kolumnissaan.

Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen Pakistan on tukenut Yhdysvaltoja taistelussa terrorismia vastaan ja saanut siitä hyvästä satojen miljoonien dollareiden arvosta sotilaallista apua. Samaan aikaan Pakistanin tiedustelupalvelu on tukenut talibaneja amerikkalaisilta peräisin olevilla aseilla. Pakistan on täten pelannut onnistuneesti kaksinaamaista peliä Yhdysvaltain kanssa vailla sen suurempaa tunnekuohua. Suurvaltapolitiikka näyttää olevan mahdollisen taitamattomuutta.

Afganistan on huumekaupan kultakaivos

Vaikka Taliban saa rahoitusta sekä Pakistanista, että Persianlahden arabivaltioilta, huumekauppa on järjestön keskeisin tulonlähde ja hiukan kommentoijasta riippuen myös sen olemassaolon mahdollinen tarkoitus. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Taliban-äärijärjestön tuloista 60 prosenttia tulee huumekaupasta, pääosin oopiumijohdannaisista mutta myös synteettisistä huumeista.

Huumeparonit eivät välttämättä ole talibaneja, mutta varmasti kannattavat feodaaliyhteiskunnan säilyttämistä oman valtansa takeena. Huumekauppiaiden, erinäisten rosvopäälliköiden ja talibaninen yhteiselo on omalaatuinen symbioosi, jossa takapajuinen kansa on rikollisten ja hirmuhallinnon yhteinen etu.

Talibanit yrittävät nyt ainakin aluksi harjoittaa ihmiskasvoista politiikkaa Afganistanissa. Brutaalin terrorin vuodet 1996–2001 ovat edelleen kansainvälisen yhteisön muistissa ja nykytalibanit haluavat välttää paaria-valtion kohtelua. Se olisi haitaksi emiraatin kansainväliselle maineelle ja sitä kautta liiketoimille. Paradoksaalista kyllä, kyseessä voi olla myös tavoite tulopuolen maksimoimiseksi, jota auttaisi kansainvälisen kehitysavun katkeamaton virta. Sinisilmäisiä näyttää olevan helppo jymäyttää.

Kiina täyttää suurvaltapoliittisen tyhjiön

Amerikkalaisten vetäytyminen Afganistanista sai aikaan sotilaallisen tyhjiön, jonka Taliban ensisijaisesti täytti, mutta muitakin on tulossa saaliinjaolle. Ensimmäisenä paikalle on marssinut Kiina, joka yhtäältä haluaa pitää oman muslimiväestönsä (uiguurit) anturan alla ja toisaalta himoitsee Afganistanin runsaita luonnonvaroja.

Kiina näkisi Afganistanin kernaasti myös osana uutta Silkkitietä (Belt and Road Iniative), joka kuljettaa kiinalaistuotteita ja vaikutusvaltaa joka puolelle maapalloa.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi heinäkuun lopulla kollegansa Wang Yin ja esitti huolensa muslimiväestön sorrosta Kiinassa. Pari päivää myöhemmin Kiinan ulkoministeri tapasi islamistisen Taliban-äärijärjestön edustajat.

Ideologisesti tarkasteltuna talibanit ja Peking ovat kaukana toisistaan. Mutta suurvaltapolitiikassahan kyse ei ole ideologiasta. Jäljet tosin pelottavat: kun Neuvostoliitto lähti häntä koipien välissä Afganistanista vuonna 1989, koko supervalta luhistui pari vuotta myöhemmin. Ehkä Pekingissäkin vielä kerran mietitään, miten syvälle Afganistanin asioihin kannattaa upota.