

Joukkopako vihreistä – kuihtuvasta puolueesta katoavat kunnanvaltuutetut
Ruotsin ympäristöpuolue eli tuttavallisemmin vihreät on laskevassa kierteessä. Valtiopäivä- ja EU-vaaleissa tuli kunnolla kuonoon ja nyt kato käy valtuustoissakin. Vihreät ovat vuodessa menettäneet runsaat 10 prosenttia kunnanvaltuutetuistaan, todetaan Ruotsin yleisradion selvityksessä.
Homma on liian raskasta, toteavat luopujat omista henkilökohtaisista ratkaisuistaan. Useimmilla on päivätyönsä ja politiikka on harrastus, jota tehdään vapaa-ajalla.
– Iltaisin ja viikonloppuisin saa painaa politiikkaa naama punaisena. Ja pienissä puolueissa on puuhaa sitäkin enemmän, valittaa vihreiden edustaja.
– Uutta on se, että ennen luopujat olivat useimmiten ruotsidemokraatteja. Nyt vihreät ovat olleet kielteisessä kierteessä jo vuosia ja tämä on seuraus siitä. Siksi ei ole yllättävää, että puolueen on yhä vaikeampaa pitää kiinni aktiivisista jäsenistään, sanoo valtiotieteilijä Niklas Bolin.
Vihreiden alamäellä voi olla paikallispolitiikkaa kauaskantoisempiakin seurauksia, sillä äänestäjiään ja edustajiaan menettävän puolueen kumppanit tuppaavat hekin katoamaan. Tällä on merkitystä Ruotsin sosialidemokraattien johtaman hallituksen kannalta, sillä myös vihreät on hallituspuolue.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraateille mitattiin ennätyskannatus – puolueella on keinot väkivallan lopettamiseen

Tuulivoima vastatuulessa Saksassa – ilmaston ja luonnonsuojelun tavoitteiden välillä paha ristiriita

Vihreä turkulaispoliitikko suoltaa naisvihamielistä törkyä blogin kommenteissa: ”On se niin kuvottava, että en minä p****i vaikka sillä olisi suu teipattuna”

Perussuomalaiset valmiita leikkaamaan Ylen jättibudjettia: ”Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta toissijainen rahareikä”

Vihreiden puoluejohto määräsi: Eduskuntavaaliehdokkailta suut tukkoon maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista

Kunta kielsi lemmikkikoirat ruotsalaisessa vanhainkodissa – tilalle robottikissoja

Olisiko jo aika puhua luvuista? – Maahanmuuttajien suuri määrä ajaa Ruotsin kuntia taloudelliseen ahdinkoon
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















