Artikkeli kuva

Jean-Claude Juncker. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Juncker: “EU:ssa ei ole tarpeeksi unionia”

14.09.2016 |21:40

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti vuosittaisen puheen EU:n tilasta Euroopan parlamentille keskiviikkona. Junckerin mielestä EU ei ole hajoamassa, mutta EU:ssa ei ole vielä tarpeeksi unionia. Juncker otti kantaa brexitiin, EU:n yhteisiin sotilasjoukkoihin ja pakolaiskriisin torjuntaan.

Juncker piti brittien brexit-päätöstä valitettavana. Hän korosti sitä, että EU:n ja Ison-Britannian suhteet tulee pitää hyvinä. Hän piti kuitenkin kiinni siitä, että brittien tulee hyväksyä ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus voidakseen saada täyden pääsyn EU:n markkinoille.

Liittovaltio ilman sanaa “liittovaltio”

Juncker piti kiinni myös “viiden presidentin tiekartasta” mainiten, että se on edelleen kunnianhimoinen maali. Tiekartta käsittelee euroalueen talous- ja finanssiliiton tiivistämistä edelleen. Euromaiden finanssipolitiikka keskitettäisiin Brysseliin, jolloin kansallinen budjettivalta jäisi likimain olemattomaksi.

Hän ei kuitenkaan halunnut puhua liittovaltiosta tai Euroopan Yhdysvalloista. Hänen mukaansa seuraavat 12 kuukautta osoittavat, miten EU onnistuu yhdistymään uudelleen.

Juncker toivoi EU:lle yhteisiä sotilasvoimia. EU:lle pitäisi muodostaa yhteinen puolustusrahasto. Rahasto voisi rahoittaa esimerkiksi yhteensopivia kalustohankintoja.

Juncker sai tukea liberaaliryhmä ALDE:n puheenjohtaja Guy Verhofstadtilta. Verhofstadtin mukaan EU tarjoaa “lääkkeen kansallismielisyyden syöpään”. Hänen mukaansa EU on hankalassa asemassa siksi, että nuoret ovat EU:lle myötämielisiä, mutta vanhempi väki ei ole.

Täyslaidallinen kritiikkiä

Kritiikkiäkin tuli. Junckerin puhetta moittivat ECR-ryhmän puheenjohtaja Syed Kammall, Britannian itsenäisyyspuolue UKIP:n puheenjohtaja Nigel Farage ja Ranskan FN:n puheenjohtaja Marine Le Pen. Kammall huomautti tyytymättömyyden EU:hun ulottuvan pitkälle Englannin kanaalin yli mantereen puolelle. Hän arveli, että “eurooppalainen projekti” on laitettu automaattiohjaukselle. Kammall halusi nähdä suuren koalition EPP:n ja sosialidemokraattien välillä hajoavan, koska nyt “viisi miestä” tekee kaikki päätökset.

Faragen viesti oli ytimekäs.

– Olen iloinen siitä, että me lähdimme, Farage sanoi viitaten brexitiin.

Faragen mielestä EU ei oppinut mitään brexitistä. Hänen mukaansa Juncker tarjoi vain samaa reseptiä kuin aiempinakin vuosina: lisää tiivistämistä niin talous- kuin puolustusasioissa. Myös Kammall kritisoi puheenvuorossaan sitä, että Juncker toistaa samaa mantraa vuodesta toiseen.

Le Pen puhui puheenvuorossaan jo “EU:n hautajaisista”. Hän kertoi, ettei toivottua brexit-shokkia tullutkaan. Hän kritisoi myös yhteisvaluutta euron pelastustoimia, koska kansat jätettiin pelastamatta. Kun Le Peniltä kysyttiin hänen aikomustaan toteuttaa frexit – eli Ranskan ero EU:sta – Le Pen vastasi, että hän veisi asian brittien tapaan kansanäänestykseen.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää