

LEHTIKUVA
Junnila peräänkuuluttaa päätöksentekokykyä: ”Suomen on luonnollista hakeutua mahdollisimman nopeasti Natoon”
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan Venäjä on osoittanut, ettei siihen voi luottaa, ja siksi Suomen on hakeuduttava mahdollisimman nopeasti Naton turvatakuiden alaisuuteen.
Vilhelm Junnila toteaa päättäjien aikaisempien puheiden ”Nato-optiosta” ylläpitäneen poliittisia tarkoitusperiä varten luotua epäselvyyttä ja kykenemättömyyttä päätöksentekoon, joka on ajan myötä tehnyt Pohjois-Euroopasta strategisesti harmaan alueen.
– Venäjän hyökkäys Georgiaan 2008, Ukrainaan 2014 ja viimeisin kansanmurhamaisia piirteitä omaava invaasio itsenäiseen Ukrainaan kertovat karua kieltä, että yhä häikäilemättömämmin toimiva Venäjän federaatio hyödyntää strategiset tyhjiöt kiristyksellä, uhkailulla ja verenvuodatuksella, muistuttaa Junnila.
Kansallinen turvallisuus on valtion tärkein tehtävä
Junnilan mukaan Natoon liittyminen hyödyttäisi Suomea niin sotilaallisesti kuin poliittisesti ja selventäisi lopullisesti asemamme länsimaana. Ukrainan sota on tuonut tämän arvovalintakysymyksen yhä merkittävämmäksi. Suomen ja mahdollisesti myös Ruotsin jäsenyys tulisi nähdä koko Itämeren alueen ja Baltian alueen turvallisuutta vakauttavana tekijänä.
– Venäjä on osoittanut, ettei siihen voi luottaa, ja on siksi luonnollista, että Suomi hakeutuu mahdollisimman nopeasti Nato-jäsenyyden suomien turvallisuustakuiden alaisuuteen, sillä kansallisesta turvallisuudesta huolehtiminen on tämän valtion kaikkein tärkein tehtävä.
Tarvitaan enää kykyä päätöksentekoon
– Jäsenyyttä on pohdittu jo 20 vuotta, joten kiirehtimisestä ei ole kysymys. Kun valtioneuvosto on asiaa hyvin valmistellut ja sitä edistää, tarvitaan enää päätöksentekokykyä, Junnila vaatii.
Vilhelm Junnila on suhtautunut myönteisesti Natoon koko politiikassa toimimisensa aikana ja on tuonut sen avoimesti esiin eduskuntavaaleissa 2015 ja 2019.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pohjois-Eurooppa Nato-optio Ukrainan sota Venäjän hyökkäys Baltian maat kansallinen turvallisuus länsimaiset arvot Georgia kansanmurha päätöksenteko länsimaat Itämeri Turvatakuut Vilhelm Junnila Ukraina Turvallisuus Ruotsi Venäjä nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmisto kipuilee yhä Nato-päätöksensä kanssa – Purra muistuttaa historiasta: ”Meillä on melkoisen karu menneisyys itänaapurimme kanssa”

Perussuomalaiset: Naton turvatakuut voivat turvata Suomen koskemattomuuden – Suomen ei tule millään muotoa ottaa riskiä ajautumisesta Venäjän etupiiriin

Purra eduskunnan Nato-keskustelussa: Naton ulkopuolella palaisimme myöntyväisyyspolitiikkaan

PS-puoluehallitus antaa tukensa Nato-jäsenyyden edistämiselle

Rantanen: ”Paras päivä liittyä Natoon oli eilen”

Simula muistutti täysistunnossa suomalaisen maanpuolustuksen perustuksesta: ”Sydämestäni toivon, että myös me suomalaiset mietimme, miten tärkeä kansallisidentiteettimme on”

Slunga-Poutsalo: Nato ei korvaa itsenäistä puolustusta, mutta se voi auttaa

Koskela: Vastakkain ovat länsimaiset demokraattiset arvot ja totalitaristinen Venäjä

Suomi vetämässä Ruotsia mukanaan Natoon – puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Ronkainen: ”Uskon, että molemmat maat tulevat hakemaan jäsenyyttä”
Viikon suosituimmat

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.















