

LEHTIKUVA
Slunga-Poutsalo: Nato ei korvaa itsenäistä puolustusta, mutta se voi auttaa
Eduskunta kävi tänään keskustelun uudesta ajankohtaisselonteosta, joka on historiallisesti merkittävä, sillä se käytännössä suosittelee Nato-jäsenyyden hakemista.
Edellinen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteko hyväksyttiin vasta viime kesänä. Sen valmistelun seurantaryhmään kuulunut perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo toteaa, ettei silloin voinut kuvitella, millaiseksi turvallisuustilanne Suomen lähiympäristössä muuttuisi melkein yhdessä yössä.
– Helmikuussa tilanne muuttui. Jo perinteiseksi muodostuneen ulko- ja turvallisuuspoliittisen asetelman lisäksi keskityimme edellisessä selonteossa vähän toisenlaisiin uhkakuviin, jotka nyt tuntuvat kovin pieniltä, Slunga-Poutsalo toteaa.
Luotettu turhaan Venäjän muutokseen
Slunga-Poutsalon mielestä Suomessa on pidetty Suomen erityistä asemaa liikaa itsestäänselvyytenä.
– Meillä on ollut hyvät suhteet hiukan hankalanakin tunnettuun naapuriimme. Suhteet, jotka ovat tuntuneet olleen terveemmällä pohjalla nyt kuin suomettumisen aikana. Olemme myös luottaneet siihen, että kyllä Venäjä muuttuu; avoimemmaksi, liberaalimmaksi ja demokraattisemmaksi.
Slunga-Poutsalo lisäksi huomauttaa, että Suomessa on ohitettu Venäjän uhittelu pitäen sitä ”tavanomaisena uhitteluna”, joka kuuluu Venäjän retoriikkaan.
– Mutta sitten tuli helmikuun 24 päivä. Venäjän uhkaukset muuttuivatkin puheista teoiksi. Päivä, jonka jälkeen jopa tasavallan presidenttimme totesi. että naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät.
”Isompi uhkailee väkivallalla”
Moni sanookin nyt, ettei Venäjää pidä Suomessa provosoida enempää ja olisi parempi, että Suomi olisi vain hiljaa. Slunga-Poutsalo kuitenkin huomauttaa, että tällainen reagoimattomuus olisi moraalisesti epäilyttävää.
– Tilanne on vähän sama kuin koulun pihalla. Isompi koulukiusaaja kiusaa ja uhkaa väkivallalla kaikkia, jotka hänen tielleen asettuvat. Ja niin kauan kuin kukaan ei puutu ja kaikki vain kääntävät katseensa muualle, kiusaaja jatkaa vieden julmuuttaan kaiken aikaa pidemmälle, Slunga-Poutsalo vertaa.
Liittoutuminen vahvistaa puolustusta
Slunga-Poutsalo sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Suomella on poikkeuksellisen motivoitunut ja osaava puolustuslaitos. Sama tilanne on ennakoinnin ja tiedustelun suhteen.
– Pystyn luottamaan siihen, että ne tahot, joiden tarvitsee tietää, tietävät, miltä maailma ympärillämme näyttää. Ei ole olemassa Natoa, joka korvaa omat puolustusvoimamme, omat sotilaamme. Emme voi ulkoistaa maamme puolustamista muille. Mutta voimme vahvistaa sitä liittoutumalla niin, että jos avun tarve iskee, niin sitä myös saamme. Toisin kuin viimeksi.
– Koko läntisen maailman sotilaallisen painostamisen – ydinaseilla, kyberiskuilla ja kemiallisella sodankäynnillä uhkailun tulee loppua. Nyt on korkea aika sanoa, että nyt riittää. Me päätämme itse siitä, mikä on meidän polkumme, Slunga-Poutsalo vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra eduskunnan Nato-keskustelussa: Naton ulkopuolella palaisimme myöntyväisyyspolitiikkaan

Junnila peräänkuuluttaa päätöksentekokykyä: ”Suomen on luonnollista hakeutua mahdollisimman nopeasti Natoon”

Elomaa: Nato-jäsenyys on Suomelle oikea ratkaisu

Rantanen: ”Paras päivä liittyä Natoon oli eilen”

Simula muistutti täysistunnossa suomalaisen maanpuolustuksen perustuksesta: ”Sydämestäni toivon, että myös me suomalaiset mietimme, miten tärkeä kansallisidentiteettimme on”

Nato-keskustelussa kiinnitettävä huomiota erityisesti maanpuolustustahtoon ja huoltovarmuuteen liittyviin kysymyksiin – Mäenpään kanta vielä avoin

Turvallisuusselonteko tuotava myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn – Juvonen: Nato-keskustelussa terveydenhuollon toimivuudella on myös paikkansa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











