

LEHTIKUVA
Elomaa: Nato-jäsenyys on Suomelle oikea ratkaisu
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa otti osaa eduskunnassa turvallisuusympäristön muutoksesta käytyyn keskusteluun. Hän nosti puheenvuorossaan esille muun muassa muuttuneen tilanteen mukanaan tuomia turvallisuusuhkia ja alleviivasi Nato-jäsenyyden arvokkuutta Suomelle vallitsevassa maailmantilanteessa.
– Venäjän hyökkäyksen seurauksena turvallisuuspolitiikan pelikenttä meni uusiksi koko Euroopassa, ja vaikutukset ovat maailmanlaajuiset. On selvää, että Suomen kannalta yli 1 300 kilometrin yhteinen raja entistä arvaamattomammaksi käyneen itänaapurin kanssa on aivan keskeinen tekijä turvallisuuspolitiikkaamme ajatellen, Ritva ”Kike” Elomaa totesi.
Elomaa kuvaili nykyaikaisen sodankäynnin monimuotoista keinovalikoimaa Suomen toimintakyvyn turvaamiseksi mahdollisessa kriisitilanteessa.
– Ajat muuttuvat ja sotatantereet ovat entistä moninaisempia. Perinteinen tapa hyökätä toista valtiota vastaan oli marssittaa armeija rajan yli ja ottaa se mikä väkivalloin irtosi. Jos tämä olisi yhä pelin henki olisi vieraan valtion uhkiin yksinkertaisempi varautua. Valitettavasti turvallisuuden ja suomalaisen elämäntavan puolustaminen vaatii monipuolisempaa varautumista. Tietoverkkojen toiminta on turvattava. Ruoantuotannosta on huolehdittava. Sähkönjakelun toimivuus on varmistettava mahdollisessa häiriötilanteessa.
Huoltovarmuudesta huolehdittava
Hän korosti myös huoltovarmuuden tärkeyttä yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi ja nosti esille erityisesti ruontuotannon ja maatalouden merkityksen.
– Huoltovarmuus on iso kysymys uhkakuviin varauduttaessa. Sen vahvistamiseksi on laitettava hihat heilumaan ennennäkemättömään tahtiin. Nostan esille Suomen maatalouden vaikean tilanteen. Tuottajat saavat murto-osan kuluttajien maksamasta hinnasta. Hallituksen huonosti kohdentama 300 miljoonan euron tukipaketti ei tilallisia auta vaan rahat virtaavat pääosin erilaisiin kehittämishankkeisiin. Markkinavoimat ja tarkemmin kauppojen neuvotteluvalta, EU:n vaatimukset ja hallituksen ympäristöpolitiikka ovat ajaneet kotimaiset tuottajat ahdinkoon.
– Se, miten tämä ongelma ratkotaan, on pääosin bisneksen tekoa ja maatalouspolitiikkaa, mutta vaikutukset ovat mullistavat nimenomaan huoltovarmuuden kannalta. Huoltovarmuuden suhteen on välttämätöntä, että tilanne saadaan todella nopeasti korjattua ja laadukasta sekä puhdasta sapuskaa suomalaispöytiin jatkossakin. Tiloja ei voida päästää laajamittaisesti konkurssiaallon vietäväksi. Huoltovarmuutemme peruspilari murenee, jos näin käy, Elomaa varoitti.
Itsenäisyys turvattava
Elomaan mielestä olennainen kysymys tulevaisuuden turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ajatellen on se mitä erilaiset vaihtoehdot tarjoavat Suomelle.
– On kiistämätön tosiasia, että puolustuksen vahvuuden ja tätä kautta vihollisen vinkkelistä hyökkäyskynnyksen korkeuden määrittää sotilaallisen vastarinnan vahvuus. Pyöritteli asiaa miten päin vaan, niin Naton jäsenenä tämä kynnys olisi korkeampi kuin ollessamme niin sanotusti omillamme tai vaikka kimpassa Ruotsin kanssa. Juuri tätä kynnystä haluamme nostaa sillä se on paras rauhan tae mitä voi olla. Mielestäni Nato-jäsenyys on Suomelle oikea ratkaisu, Elomaa sanoi.
– Veteraanit ja kotijoukot tekivät aikanaan kovia uhrauksia Suomen itsenäisyyden puolesta. On meidän velvollisuutemme tehdä viisaita turvallisuuspoliittisia ratkaisuja turvataksemme itsenäisyytemme myös tulevaisuudessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nato-jäsenyys sota ruuantuotanto Ritva ”Kike” Elomaa Turvallisuus Ruotsi Venäjä Huoltovarmuus Maatalous itsenäisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra eduskunnan Nato-keskustelussa: Naton ulkopuolella palaisimme myöntyväisyyspolitiikkaan

Purra: Suomi voisi aseistaa Ukrainaa vielä lisää – ”Jokainen sinne annettu ase tukee koko Eurooppaa ja samalla kaikkien turvallisuutta”

Vasemmisto kipuilee yhä Nato-päätöksensä kanssa – Purra muistuttaa historiasta: ”Meillä on melkoisen karu menneisyys itänaapurimme kanssa”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä

Rantanen: ”Paras päivä liittyä Natoon oli eilen”

Simula muistutti täysistunnossa suomalaisen maanpuolustuksen perustuksesta: ”Sydämestäni toivon, että myös me suomalaiset mietimme, miten tärkeä kansallisidentiteettimme on”

Slunga-Poutsalo: Nato ei korvaa itsenäistä puolustusta, mutta se voi auttaa

Koskela: Vastakkain ovat länsimaiset demokraattiset arvot ja totalitaristinen Venäjä

Nato-keskustelussa kiinnitettävä huomiota erityisesti maanpuolustustahtoon ja huoltovarmuuteen liittyviin kysymyksiin – Mäenpään kanta vielä avoin
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










