

PS ARKISTO
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä keskusteli Suomen Nato-jäsenyydestä. 29 kansanedustajaa kannatti jäsenyyden edistämistä. Kolme vastusti, neljä äänesti tyhjää ja kaksi oli poissa.
Puheenjohtaja Riikka Purra ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoivat asiaa tuoreeltaan eduskunnassa.
Tavio kommentoi:
– Perussuomalainen eduskuntaryhmä on käsitellyt Nato-linjaansa. Meillä on ollut muutamia ylimääräisiä ryhmäkokouksia, joissa on käyty kattavasti keskustelua tästä aiheesta. Nyt eduskuntaryhmä teki päätöksensä. Se päätös oli, että perussuomalainen eduskuntaryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä. Asiasta äänestettiin ryhmän kesken.
– Vaihtoehtoinen ehdotus oli, että ryhmä ei vielä tässä vaiheessa muodostaisi kantaa. Äänestystulos oli: jaa 29, ei 3, tyhjiä 4, poissa 2.
– Keskustelu on ollut hyvin rakentavaa. Edustajia, jotka haluavat vielä harkita kantaansa. Oli myös muutamia, jotka olivat jo vähän vahvemmin muodostaneet kantansa. He varmasti kertovat kantojaan itse julkisuuteen myöhemmin.
– Olemme kaiken kaikkiaan nähneet, että Suomi ei ole puolueeton maa. Oleme osa Eurooppaa, osa länsimaita, länsimaisia vapaita demokratioita ja me olemme jo Natossa isäntämaasopimuksen ja muiden yhteistyösopimusten kautta. Joten ehkä ne turvatakuutkin kannattaa hankkia.
– On selvää, että Nato-jäsenyys lisäisi kynnystä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan. Se on tärkein perustelu. Perussuomalaiset haluaa asua vapaassa maassa, rauhassa. Me katsomme, että tämä toteutuu parhaiten olemalla osa läntistä liittoumaa, läntistä maailmaa. Me emme halua Suomen ajautuvan millään tavalla idän etupiireihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jari Ronkainen pohtii Nato-jäsenyyttä: ”Nukun yöni paremmin tietäen, että selustamme on turvattu”

Purra: Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä

Halla-aho: Suomen on syytä hakea Naton jäsenyyttä

Tiedustelupalvelut Supo ja Säpo: Vaara tulee idästä

Mäkelä: Suomi täyttää jo nyt Nato-jäsenyyden edellytykset -”On syytä katsoa avoimin mielin, millaisen Nato-sopimuksen Suomi voisi mahdollisesti saada”

Junnila: Etyjin seurattava Serbian kehitystä – ”Maassa on merkittävää ja vanhemmissa ikäluokissa lähes kritiikitöntä venäläismielisyyttä”

Suomen Uutiset selvitti: Mitä velvollisuuksia Nato-jäsenyydestä todella seuraisi Suomelle – ja mitä Suomi hyötyisi

Åkesson haluaa Ruotsin Natoon Suomen perässä

Packalén: Suomi tarvitsee nyt yhtenäisyyttä
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.














