Artikkeli kuva

Vasemmalla: HS:n mainos Helsingin Musiikkitalon seinällä. / Lehtikuva, Twitter

Jussi Halla-aho toivottaa Trump ja Putinin tervetulleeksi, kommentoi eilistä “kiljukaulojen” torikokousta

16.07.2018 |10:23

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) toivottaa twiitillään Yhdysvaltain ja Venäjän valtiopäämiehet tervetulleeksi Suomeen.

Halla-aho ottaa myös kantaa suvaitsevaiston eiliseen ylenmääräiseen riesuamiseen. Itseään häpäisivät erityisen tarmokkaasti Helsingin Sanomat sekä Helsinki Calling -mielenosoituksen osallistujat. Jälkimmäisessä toivotettiin uutterasti vähemmän kohteliasta f*ck-you:ta Donald Trumpille.

Halla-aho kirjoittaa sivuillaan:

“Jos Putin olisi tullut yksin vierailulle, en usko, että juuri kukaan olisi lähtenyt osoittamaan mieltä. Jos toisaalta Trump olisi tullut yksin vierailulle, samat kiljukaulat olisivat torilla kuin tänäänkin.

Kun kumpikin on kylässä, kiljukaulojen pitää muodon vuoksi olla vähän arvostelevinaan myös Putinia. Muu näyttäisi aika tyhmältä. Onhan Trumpin yksi suurimmista synneistä arvostelijoiden mukaan se, että hän on (kuulemma) joskus sanonut jotakin myönteistä Putinista. Tästä voi päätellä, että teoriassa Putin on suurempi paha kuin Trump.

Kun Venäjän suurlähetystöllä osoitettiin tuoreeltaan mieltä Krimin miehitystä vastaan keväällä 2014, paikalla ei oman havaintoni mukaan ollut muita medioita kuin Suomen Uutiset eikä muita poliitikkoja kuin minä. Kansalaisjärjestötkin olivat harvassa.

Putinin arvostelu alkoi kiinnostaa parempia piirejä vasta, kun hänet alettiin kokea käyttökelpoiseksi työkaluksi kansallismielisiä liikkeitä vastaan. Maahanmuuton arvosteleminen, EU:n arvosteleminen, minkä tahansa tabun arvosteleminen on nykyään “juuri sitä, mitä Putin haluaisi”. Kuitenkin Putinin ja yleensäkin Venäjän hallinnon toimintaa analysoidaan ja kritisoidaan Suomen mediassa hyvin laiskasti, PAITSI jos saadaan rakennettua joku outo kytkentä Putinin ja kansallismielisten liikkeiden välille.

Mielenkiintoista on sekin, että vaikka meillä on runsaasti erittäin Venäjä-mielisiä entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, kuten Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen, heille ei tästä juuri huomautella. Ehkä putinismin saa anteeksi, jos muistaa samalla ankarasti haukkua perussuomalaisia.”

Hesarin kampanja oudoksuttaa

Puheenjohtaja Halla-aho kummeksuu niin ikään HS:n propagandatempausta, jossa Helsinginniemen mainostauluihin kylvettiin satamäärin erilaisia englannin- ja venäjänkielisiä julisteita. Erityisen näkyvästi oli esillä teksti: “Mr President, welcome to the land of free press” (suom: “Herra presidentti, tervetuloa maahan, jossa on vapaa media”). Lukijalle ei ole selvää, millä tavalla Yhdysvalloissa ei olisi vapaata mediaa.


 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
8.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää