

PS ARKISTO
Juuso: Aikooko hallitus turvata tärkeän Leader-toiminnan myös Lapissa?
Suomessa on 54 Leader-ryhmää, joista viisi vaikuttaa Lapissa. Euroopan unioni, Suomen valtio ja kunnat rahoittavat Leader-toimintaa. Näiden lisäksi toiminta kerää merkittävän määrän yksityistä rahoitusta. Ryhmien hallituksissa ovat edustettuina alueen asukkaat, yritykset, yhteisöt ja paikallinen julkinen hallinto. Leader-ryhmien tehtävä on maaseudun ja haja-asutusalueen taloudellisen toiminnan ja yhdyssiteiden vahvistaminen. Monilla Leader-ryhmillä on toimintaa myös kaupungeissa.
– Leader-toiminta on erittäin tärkeää alueilla, joista on pitkät etäisyydet palveluihin. Se tuo elinvoimaa, viihtyvyyttä ja vetovoimaisuutta. Se antaa asukkaille uskoa siihen, että myös syrjäisempien alueiden kehittäminen on tärkeää, ja niillä alueella asuvat ihmiset ovat tärkeitä. Leader-toiminta kohdentaa rahoitusta kyläläisiin ja heidän toimintaansa, se kannustaa yhdessä tekemiseen ja oma-aloitteisuuteen. Muut rahoitusinstrumentit eivät juurikaan tätä mahdollisuutta tarjoa, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso kertoo.
Kansallinen aluepolitiikka vähentynyt
Kansallinen aluepolitiikka on vähentynyt viime vuosina. Kansallinen innovaatiopolitiikka puolestaan tapahtuu korkeammalla organisaatiotasolla, joka on paikallisen toiminnan kehittäjän ulottumattomissa. Paikallinen Leader-toiminta synnyttää kokeiluja, taloudellista aktiviteettia ja tuottavaa toimintaa pienellä rahalla.
– Toiminnassa syntyvä vipuvaikutus voi olla tärkeä paikallisesti tai yksittäiselle yrittäjälle. Kehittämisideat ja investoinnit synnyttävät yritystoimintaa ja työpaikkoja.
– Koko Lapin kattavaa Leader-ryhmien verkosto on erittäin tärkeä, jotta lappilaiset ihmiset pääsevät kehittämään omaa kotiseutuansa. Leader-hankkeet ovat aina lähtöisin alueen aidosta tarpeesta. Leader-toiminnasta rahoitetut elinvoimahankkeet ovat usein niin pieniä, että niille on haasteellista löytää muita rahoittajia. Toteuttamalla omia hankkeitaan Lapissa Leader-ryhmät toimivat myös alueensa kehittäjinä, toteaa Juuso.
Lapin alueen toimijat huolissaan
Maa- ja metsätalousministeriön tuoreessa arviointijulkaisussa on tuotu esiin vaihtoehto, että jatkossa koko Suomi ei enää olisi katettu Leader-toiminnalla, ja että Leader-ryhmien määrää tulisi vähentää. Lapin alueella toimijat ovat huolissaan siitä, säilyvätkö alueen kaikki 21 kuntaa Leader-toiminnan piirissä.
– Lapin pitkien välimatkatkojen ja harvan asutuksen olosuhteissa ryhmien yhdistäminen vähentäisi alueellista kattavuutta ja sitä kautta mahdollisesti vähentäisi toiminnan aktiivisuutta. Mahdollisen yhdistämisen uhkakuvana on, että joitain alueita jää kokonaan Leader-toiminnan ja rahoituksen ulkopuolelle.
– Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen asianomaiselle ministerille Lapin alueen kuntien Leader-toiminnan turvaamisesta, Juuso kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela: Pienet kunnat ovat vaikeuksissa

Juuso on huolissaan Lapin kuntien taloudesta: Valtionosuusjärjestelmää täytyy uudistaa

Pienempien toimijoiden mahdotonta päästä mukaan kilpailuun kuntien hankinnoista

Koskela: Hallitus ajaa kunnat ahdinkoon – PS esittää 50 miljoonan harkinnanvaraista apua
Viikon suosituimmat

Media puolusti olympiakultaa naisten sarjassa voittanutta algerialaisnyrkkeilijää ja leimasi epäilijät kiusaajiksi – Antikainen: ”Totuus Imane Khelifistä on nyt julki”
Kun fyysisesti selvästi muita naisia vahvempi algerialainen nyrkkeilijä Imane Khelif voitti kultaa Pariisin olympialaisissa 2024 naisten sarjassa nousi esiin huoli naisten turvallisuudesta ja naisten urheilun reiluudesta. Nämä huolensa esittäjät leimattiin nopeasti transfobisiksi, tietämättömiksi tai jopa Kremlinin kätyreiksi.

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Uusi kansalaisaloite: Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja pois EU-päästökaupan piiristä
Tuoreessa kansalaisaloitteessa esitetään, että turve tulee poistaa päästökaupan piiristä ja luokitella se uusiutuvaksi energiaksi vuotuisen kasvun osalta, jotta sen käyttö edullisena energiamuotona sekä välttämättömänä raaka-aineena voidaan turvata - Itse olen edistänyt ja edistän tätä asiaa eduskunnassa kaikin mahdollisin keinoin, kansanedustaja Juha Mäenpää kommentoi aloitetta.

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on kuullut maailmalta ilouutisia somalikysymykseen: Somalian ja Saudi-Arabian tuore puolustussopimus vahvistaa Punaisenmeren alueen turvallisuutta ja vakautta. Tynkkynen korostaa, että sopimus romuttaa perusteet somalien turvapaikoille Euroopassa – kun Somalia ja Saudi-Arabia rakentavat turvallisuutta yhdessä, on somalien loogista suunnata kulttuurillisesti läheiseen naapurimaahan eikä arktiseen Suomeen.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Kanadan joukkoampumisesta epäilty on 18-vuotias naiseksi identifioituva mies – taustalla vakavia mielenterveysongelmia
Tumbler Ridgen kouluampumisesta epäilty Jesse Van Rootselar syntyi miehenä, kävi läpi sukupuolenvaihtoprosessia ja identifioitui sen jälkeen naiseksi. Hän oli ollut poliisin kanssa tekemisissä vakavien mielenterveysongelmiensa vuoksi. Kanadan ampumistragediassa kuoli 9 ihmistä.

Purra: Tämä häkkyrä ylläpitää halpamaahanmuuttoa ja syrjäyttää kouluttamattomat ihmiset työmarkkinoilta – ”Sosiaaliturvaa pitää uudistaa”
Suomen maatiloilla on tällä hetkellä vaikeuksia löytää työntekijöitä. Kotimaassa tekijöitä kyllä olisi tarjolla, mutta työnteon kannustinongelmat nousevat usein esteeksi työn tekemiselle. Samaan aikaan monissa paikoissa haikaillaan Suomeen lisää ulkomaista halpatyövoimaa.

Ministeri Kaisa Juuso eroaa tehtävästään
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on ilmoittanut tänään jättävänsä tehtävänsä. Hän jää sairauslomalle.

Oikeus tuomitsi afganistanilaismiehen yli 10 vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä, raiskauksesta ja useista muista rikoksista
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen murhan yritykseen, raiskaukseen, kahteen raiskauksen yritykseen, törkeään kotirauhan rikkomiseen, varkauteen, salakuunteluun, laittomaan uhkaukseen, kunnianloukkaukseen ja vahingontekoon. Miehen oikeudenkäyntikulut, 18 000 euroa, jäivät valtion vahingoksi.

















