

LEHTIKUVA
Juvonen: Hallituksen on reagoitava Turkin rajojen avaamiseen välittömästi
Turkkilainen viranomaislähde kertoi uutistoimisto Reutersille torstai-iltana, että Turkki ei enää aio pitää rajaa suljettuna niiltä pakolaisilta, jotka pyrkivät Eurooppaan. Reutersille puhuneen viranomaisen mukaan Turkin poliisille sekä raja- ja rannikkovartiostolle on annettu käsky lopettaa toimet syyrialaisten rajanylityksen estämiseksi. Turkki enää aio pitää rajaa suljettuna niiltä pakolaisilta, jotka pyrkivät Eurooppaan.
Kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, että miten hallitus valmistautuu tähän tilanteeseen ja onko Suomi varautunut mahdolliseen turvapaikanhakijoiden saapumiseen Turkin avattua rajansa.
Valmistauduttava myös terveydenhuollon sektorilla
Juvonen teki vastaavan kysymyksen myös jo vuonna 2014, jolloin oli odotettavissa turvapaikanhakijoiden saapuminen Euroopasta. Silloinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) vastasi kysymykseen, että vastaanottokeskukset pystyvät lisäämään majoituspaikkoja muutamilla sadoilla paikoilla. Tämä osoittautui turvapaikanhakijoiden saavuttua Suomeen riittämättömäksi valmistautumiseksi.
– Hallituksen on reagoitava Turkin rajojen avaamiseen välittömästi, jotta vastaava ei toteudu. Erityisen tärkeää on kohdentaa riittävästi resursseja rajavalvontaan, mutta valmistauduttava myös terveydenhuollon sektorilla. Euroopassa käydään tällä hetkellä laajoja vastatoimia muun muassa koronaviruksen leviämiseen ja tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota, kun ihmiset liikkuvat ja matkustavat paikasta toiseen. Tartuntatautien ennaltaehkäisy kuuluu kaikille, Juvonen huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tartuntataudit Rajavalvonta Turvapaikanhakijat Turkki Suomi Terveydenhuolto perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


YK varoittaa taas uudesta kriisistä: 700 000 pakolaista yrittää Turkkiin

Purra: Sinisilmäisyyden on pakko loppua – vihreiden linja on vastuuton

Kaaos Syyrian Idlibissä kasvaa – Euroopassa syytä olla varuillaan

Ronkainen Erdoganin uhkauksesta lähettää pakolaiset Eurooppaan: ”Suomella pahin mahdollinen hallitus, pahimpaan mahdolliseen aikaan”

Turkki kiristää Natoa: Joko sotilaallista tukea tai pakolaisille portit auki Eurooppaan

Halla-aho: Kreikka ja Bulgaria vetävät piikkilankaa Turkin-rajalleen – ”Suomi valmistautuu parantamalla tulijoiden oikeusturvaa ja ihmisoikeusjuristit hierovat käsiään”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















