Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Turkki kiristää Natoa: Joko sotilaallista tukea tai pakolaisille portit auki Eurooppaan

28.02.2020 |14:41

Turkki ei enää estä laittomien siirtolaisten matkaa Eurooppaan. Miljoonien ihmisten pakolaisvyöryn voi estää Naton puuttuminen Syyrian sotaan liittolaisensa Turkin rinnalla. Turkki leikkii tulella ja sormia polttaa jo.

– Olemme tästä hetkestä lähtien päättäneet päästää Syyrian laittomat siirtolaiset Eurooppaan maitse tai meritse, totesi nimetön turkkilaishallinnon edustaja torstai-iltana Hurriyet-uutissivuston mukaan. Perjantaina liikkeelle kohti Eurooppaa on lähtenyt muutama sata ihmistä, mutta kutsu leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on tottunut leikkimään tulella, mutta nyt tilanne on harvinaisen vaarallinen. Turkki on lähtenyt soitellen sotaan kapinallisten puolella Syyrian alueelle Idlibin maakuntaan. Turkkia vastassa ovat Syyrian hallituksen joukot, joita tukevat Iran ja ennen kaikkea Venäjä.

Kello käy

Vastakkain ovat rautalangasta väännettynä Nato-maa Turkki ja Venäjä. Nyt Turkki vaatii Nato-liittolaisiltaan tukea Syyrian retkelleen tai pakolaisvyöry Eurooppaan alkaa toden teolla. Turkissa on jo 3,5 miljoonaa Syyrian pakolaista ja Idlibistä Turkkiin päin suuntaa parhaillaan miljoona sodan jalkoihin jäänyttä siviiliä.

Jos Nato ja Venäjä ajautuvat sotatoimiin toisiaan vastaan, on korona-virus täysin toisarvoinen asia. Siksi onkin enemmän kuin toivottavaa, että uskonnollinen kiihko ei ole sokaissut Turkin presidentin harkintakykyä lopullisesti. Kova retoriikka tosin on tarpeen, sillä Erdoğan on alun perin antanut Syyrian presidentti Bašar al-Assadille aikaa sotatoimien lopettamiseen Idlibissä lauantai-iltaan asti.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi