

LEHTIKUVA
Mäkynen: Rinteen hallituksen arvopohja on tullut harvinaisen selväksi – ”Se ei tule suojelemaan oman maansa kansalaisia uudessa siirtolaiskriisissä”
Kansanedustaja Jukka Mäkynen sai tällä viikolla sisäministeri Maria Ohisalolta vastauksen kirjalliseen kysymykseensä siitä, että aikooko hallitus estää mahdollisten uusien suurien siirtolaisvirtojen tulemisen Suomeen. Sisäministeri Ohisalon vastauksesta käy ilmi, että hallituksella ei ole varautumissuunnitelmaa mahdollisen uuden siirtolaisvyöryn alkaessa.
– Oli selvää jo ennen kysymystäni, että Rinteen hallitus ei aio suojella Suomen rajoja mahdollisessa uudessa pakolaiskriisissä. Nyt asialle on saatu kuitenkin ihan virallinen vahvistus. Kun sisäisen turvallisuuden vastuuministeri ei mainitse vastauksessaan sanallakaan Suomen sisärajavalvonnan palauttamista, puolustusvoimien valmiuden nostamista länsirajalla eikä mitään konkreettista toimenpidettä Suomen rajojen turvaamiseen uudessa siirtolaisvyöryssä, niin olemme täydellisessä tuuliajossa.
– Rinteen hallitus ei tee mitään. Se ei varaudu, sillä ei ole varautumissuunnitelmaa. Esimerkiksi Unkari on ilmoittanut käyttävänsä voimakeinoja uuden siirtolaisvyöryn alkaessa Unkarin rajalla. Suomen hallitus vain odottaa passiivisesti uutta siirtolaisvyöryä Suomeen, Jukka Mäkynen jyrähtää.
Ministeri ei mainitse rajojen suojelua
Vastuuministeri Maria Ohisalo toteaa vastauksessaan, että viranomaiset tekevät jatkuvasti varautumissuunnittelua myös laajamittaisen maahantulon varalle. Mäkynen pitää Ohisalon toimintaa äärimmäisen vastuuttomana vakavassa tilanteessa, jossa Suomea uhkaavat suuret siirtolaisaallot.
– Ilmeisesti viranomaiset siis varautuvat uusien siirtolaisten vastaanottoon, koska Ohisalo ei mainitse sanallakaan Suomen rajojen suojelua. Minä kysyin kirjallisessa kysymyksessäni, että aikooko hallitus estää uuden siirtolaisvyöryn tulemisen Suomeen. Ohisalo ei vastannut kysymykseeni. Rinteen hallituksen arvopohja on tullut harvinaisen selväksi: se ei tule suojelemaan oman maansa kansalaisia uudessa siirtolaiskriisissä, Mäkynen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siirtolaisvyöry suomalaiset Arvopohja Maria Ohisalo Rajavalvonta Sisäinen turvallisuus Jukka Mäkynen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: Turvapaikkapäätökset menettävät merkityksensä – suurempi houkutus kuin Sipilän tarjoama talo

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”

Antikainen: EU:n uusi siirtolaismenettely avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille

Mäkynen: Uusi siirtolaiskriisi uhkaa Suomea

Antikainen: Sisäministeri Ohisalo keskittyköön päästöjen vähentämiseen hoitamalla työnsä

Turkki kiristää Natoa: Joko sotilaallista tukea tai pakolaisille portit auki Eurooppaan
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














