

LEHTIKUVA
Juvonen: Holtittomat sähköpotkulaudat vaarantavat kadunkulkijoiden turvallisuuden
Kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen liittyen sähköpotkulautojen parkkeeraamiseen liittyvistä vaaratilanteista ja sähköpotkulautojen aiheuttamien vaaratilanteiden ennaltaehkäisystä.
Sähköpotkulautojen pysäköinti lainvastaisesti altistaa pyöräilijät ja kävelijät yllättäviin vaaratilanteisiin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– Sähköpotkulautoja on ollut parkkeerattuna jalkakäytälillä, hiekkapoluilla ja kevyenliikenteen väylillä keskellä kulkureittiä sekä kaatuneina poikkiteloin kulkuväylillä ajoajan päätyttyä. Vaaratilanteita aiheutuu myös apuvälineitä, kuten pyörätuolia tai rollaattoria, käyttäville. Kulkuväylillä liikkuu myös näkövammaisia, joille este kulkuväylällä voi olla kohtalokas.
Välinpitämättömyydestä vaaratilanteita
Tieliikennelain 12 pykälän mukaan tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä.
– Olen saanut paljon viestejä ympäri Suomen sähköpotkulautojen aiheuttamista onnettomuuksista ja läheltä piti tilanteista. Holtittomuus ja välinpitämättömyys potkulautojen käyttäjillä vaarantaa kadunkulkijoiden turvallisuutta, Juvonen toteaa.
Veronmaksajat maksavat törttöilyn
Asiaan tarttui Juvosen kysymyksen jälkeen myös perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, joka lupasi selvittää, miten sähköpotkulautojen aiheuttamia vahinkoja voitaisiin vähentää. Lindén viittaa vakuutusyhtiö Ifin tiedotteeseen, jonka mukaan humalassa tapahtuvat sähköpotkulautaonnettomuudet hoidetaan yleensä julkisella puolella.
– Ja me veronmaksajat maksamme tämän törttöilyn. Selvitän miten tähän saisi muutoksen. Toki tärkeintä on vähentää vammoja, Linden kirjoittaa.
Artikkelia on päivitetty ministeri Lindénin osalta 24.8.2022 klo 13.27.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lehto: Tarkat pysäköintialueet kevyille sähköajoneuvoille
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.