

Juvonen: Sote kaatui – hoitamisella ja hoitajilla on siis suuri merkitys
Uudistuksessa on esiintynyt liian monia epäkohtia ja heikkouksia, että sen käsittelyä voisi enää jatkaa, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kommentoi soten kaatumista.
– Sote-uudistus on törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin, mikä on ollut erittäin vakavaa sotelakien käsittelyn kannalta. Jotta lait olisi saatu etenemään, olisi tarvittu vielä uusi käsittely perustuslakivaliokunnassa ja lisäasiantuntijoiden kuuleminen.
Valiokunnassa paiskittiin töitä
Juvonen painottaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta teki kaikkensa ja kokousti hyvin tiiviisti tehden pitkiä päiviä. Soteen liittyvät laajat ja isot lakipaketit olivat omiaan aiheuttamaan myös painetta valiokunnassa.
– Teimme sote-työmme kuitenkin erittäin sinnikkäästi ja asioihin paneutuen. Kokoustunneissa ei säästelty, jäsenä perussuomalaisten sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen valiokuntavastaava Juvonen toteaa.
Ongelmat olleet suuria
Soten ongelmat ovat olleet suuria. Esiin ovat nousseet kysymykset soten rahoituksen, maakuntien liikelaitosten palveluvelvoitteen, notifikaation, profiloinnin eli tietosuojan ja kuntien omaisuusjärjestelyjen ja kunnille maksettavien korvausten sekä terveyspalveluiden valvontaa koskevien säännösten osalta.
– Kaikkiaan korjattavia tai täsmennystä vaativia kohtia on yli 50 kappaletta. Näistä valtiosääntöoikeudellisesti sitovia ponsia eli korvausvaatimuksia jotka sosiaali- ja terveysvaliokunnan on otettava huomioon, on yhteensä 20, Juvonen luettelee.
– Eduskuntakausi päättyy ja aika loppuu. On aika laittaa uudistus telakalle ja valmistella se huolellisesti uudelleen.
PS: Veroeurot suomalaisten hyväksi
Perussuomalaiset pitävät tärkeänä, että suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut laitetaan kuntoon ja toimimaan. Ensin tulisi rakentaa perusterveydenhuollon perustaso ja turvata kansalaisille yhdenvertaiset lääkäripalvelut.
– Perussuomalaisten sosiaalipolitiikkan tärkein periaate on se, että suomalaisten veroeurot tulee käyttää suomalaisten hyväksi. Haluan kiittää omalta osaltani sosiaali- ja terveysvaliokuntaa vahvasta työskentelystä niin soten kuin myös muiden asioiden osalta. On ollut upea kokemus olla mukana tekemässä suomalaista sosiaali- ja terveyspolitiikka.
– Sote kaatoi pääministerin ja hallituksen. Sosiaalipolitiikka ja terveyspalvelut kannattelevat koko Suomea. Niillä on suuri merkitys. Yksinkertaisella asialla, perushoidolla ja lääkärillä, ihmisen hoitamisella ja ihmisen hoitajalla on suurta merkitystä, Juvonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sote-valiokunta pyörsi kyseenalaisen päätöksensä asiantuntijakuulemisten estämisestä

Tuleeko sosiaaliturvan uudistamisesta uusi ”sote”? – Purra: Näpertelyä, mikäli perusongelmaan ei puututa

Juvonen: Soten kermankuorintaa – hoivapaikka voi kieltäytyä vastaanottamasta asiakasta, jos tämä on monisairas, raskashoitoinen tai vähävarainen

Meri: Kansalaisten oikeus riittäviin palveluihin voitti hallituksen sekoilun

Halla-aho moittii Sipilän vaalitemppua – ”hallitus jää historiaan suurten epäonnistumisten hallituksena”

Reijonen: On aika selvittää, mitä tulevien sote-maakuntien hallinto maksaa
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














