Kaivosten tuotot valuvat Vapaavuoren takia pois Suomesta

27.04.2013 |19:26

Lapin perussuomalaiset vaativat hallitukselta ja erityisesti Työ- ja Elinkeinoministeriöltä nopeita toimia kaivosten tuoton ohjaamiseksi Lappiin ja Suomeen. Nykyisellä käytännöllä kaivosten tuotto valuu veroparatiiseihin ja suursijoittajille. Lappiin jää ainoastaan kuonakasat ja muutaman tuhannen verotulot.

Levillä piirikokousta pitäneet perussuomalaiset huomauttavat että sateenkaarihallituksella on vastuu siitä, että Suomelle ohjautuu tuloja kaivoksista. Piirikokous katsoo, että TEM ja sen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori lyövät laimin mahdollisuuden ottaa kaivosten tuotto kotimaan kuntien ja valtion hyödyksi.

– Joka kerta, kun TEM tekee sopimuksen kaivosoikeuksien myynnistä, se voi kirjata, että kaivoksen tuottamasta hyödystä tulee prosentteja Lappiin ja Suomeen, sanoo Lapin piirin puheenjohtaja Jukka Paakki.

Lapin perussuomalaiset pahoittelevat että kokoomuksen johtama hallitus on kontallaan suurten monikansallisten yhtiöiden edessä. Muualla maailmassa suurten kaivosyhtiöiden tulosta ohjautuu huomattavasti suurempi osa kansallisvaltiolle kuin Suomessa. Kataisen hallitus ajaa piirin mukaan veroparatiisiyhtiöiden etua ja unohtaa Suomen kansan.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
5.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää