Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Kansanedustaja Sara Seppänen: Ympäristölainsäädäntö on Suomessa kunnossa, valvontaan tarvitaan lisää resursseja

27.08.2024 |13:29

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kuvaa Suomussalmella tapahtunutta jokihelmisimpukoille tuhoa aiheuttanutta ympäristövahinkoa järkyttäväksi. Seppänen näkee kuitenkin, että Suomessa lainsäädäntö sinänsä on kunnossa.

Kansanedustaja Sara Seppänen katsoo, että Suomessa on jo tällä hetkellä hyvä ympäristölainsäädäntö ja että metsäteollisuus toimii vastuullisesti. Seppäsen mukaan velvoittavaa lainsäädäntöä ei tarvita enempää, vaan pikemminkin sitä, että lakeja tarkemmin noudatetaan.

Ylen aamussa tänään vierailleen Seppäsen mukaan voitaisiin kuitenkin hyvin pohtia sitä, ovatko rangaistukset riittäviä vakavista ympäristörikoksista.

Metsäyhtiö korvaa kulut

Seppänen kuvaa Suomussalmella tapahtunutta, jokihelmisimpukoille tuhoa aiheuttanutta ympäristövahinkoa järkyttäväksi.

Kansanedustaja katsoo, että laajemmin metsäyhtiöissä kuitenkin hyvin ymmärretään, että kasvava metsä ja luonto on myös yhtiöiden taloudellisen tuloksen perusta.

– Suomi on edelläkävijä metsänhoidossa sekä siinä, miten metsäteollisuus kaiken kaikkiaan toimii. Metsäteollisuudella on myös omia monimuotoisuusstrategioitaan ja kartoituksia, eli sielläkin toimitaan vastuullisesti. Tässäkin tapauksessa on jo toimittu yhtiön taholta, eli on luvattu korvata kulut.

Metsäyhtiö Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström kertoi eilen yhtiön korvaavan Suomusalmen Hukkajoen raakkutuhosta aiheutuvat kustannukset.

Lupahakemukset ja valvonta tasapainoon

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Siren oli Seppäsen linjoilla ja totesi myös, että Suomussalmen ympäristötuhossa kyse oli kyse ennen kaikkea siitä, että olemassa olevaa lakia ei noudatettu.

– Ongelma ei siis ollut lainsäädäntö, vaan nyt toimittiin lakia vastaan. Uusi lainsäädäntö on oma prosessinsa ja ottaisi oman aikansa. Yksi vaihtoehto voisi olla rangaistusten ja korvausten pohdiskelu.

Seppänen toteaa, että ympäristön valvontaan tarvitaan jatkossa lisää resursseja.

– Suomessa ongelmana on ollut, että resursseja keskitetään vahvasti lupaprosessivaiheeseen ja vähemmän valvontaan. Tämän tasapainoon saaminen olisi tärkeää.

– Hallitusohjelman kirjauksen mukaan Elyjen ja Avien toiminta yhdistetään. Toivottavasti sitä kautta myös lupaprosessit ja valvonta saadaan paremmalle tolalle. Valvonnan tulisi olla oikea-aikaista ja oikein mitoitettua, jotta se olisi tehokasta ja vaikuttavaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi