
Hallituspuolueiden puheenjohtajat valtiovarainministeri Riikka Purra (vas.), pääministeri Petteri Orpo ja opetusministeri Anders Adlercreutz mediatapaamisessa ennen puoliväliriihen alkua Smolnassa Helsingissä 22. huhtikuuta 2025. / LEHTIKUVA
Kasvuriihi käyntiin – hallitus kokoontuu rakentamaan kasvupakettia, jonka avulla Suomen laahaavaan talouteen saataisiin vihdoinkin vauhtia
Hallituskausi on puolessavälissä, puolueiden puheenjohtajat kokoontuvat puoliväliriiheen Smolnaan. Aamun tiedotustilaisuudessa kerrottiin riihen ydintavoitteista.
– Pyrimme saamaan aikaiseksi kasvupaketin, alusti Riikka Purra (ps.).
Purran mukaan talouden epävarmuus ja edelleen jatkuva kauppasodan uhka alleviivaavat tarvetta merkittävälle kasvupaketille. Talouden epävarmuus ja edelleen jatkuva kauppasodan uhka alleviivaavat tarvetta merkittävälle kasvupaketille.
– Talouden ympäristö niin Euroopassa kuin globaalilla tasolla on yhä haastavampi. Meillä on epävarmuuksia ja uhkakuvia, mutta Suomen hallitus pyrkii puuttumaan niihin asioihin, jotka ovat meidän omissa käsissämme, ja nimenomaan keskittymään kasvun mahdollisuuksien parantamiseen.
– Nyt ollaan jonkinlaisen uuden edessä. Mutta samaan aikaan yhtä tärkeää on finanssipoliittisesta tavoitteesta kiinni pitäminen velkasuhteen vakauttamisen suhteen.
”Ennen kaikkea kyse on kasvuriihestä. Siitä, että me haluamme löytää kasvutoimia, joilla tätä maata saadaan paremmille taloudellisille vesille”, kommentoi valtiovarainministeri Riikka Purra saapuessaan hallituksen puoliväliriiheen Smolnaan. #Puoliväliriihi | #Talous | @ir_rkppic.twitter.com/RQshRFy6FU
— Valtiovarainministeriö | Finansministeriet (@VMuutiset) April 22, 2025
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hallituksen kasvuriihi valmistuu mahdollisesti jo tänään – ennakkotietojen mukaan tiedossa on helpotusta veroihin ja leikkauksia kehitysapuun
Yrittäjien pääekonomistilta vahvaa tukea veroalelle – yhteisövero ja ansiotulovero ovat kasvun pahimmat haitat
Ay-ekonomistin mukaan yhteisöveron alentamisella ei olisi kasvuvaikutuksia, mutta asia on päinvastoin – kun Suomi viimeksi alensi yhteisöveroa, verokertymä lähti kasvuun
Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
Huopaiselta: Keveämmillä veroilla saadaan tukevampaa talouskasvua
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













