

FACEBOOK, PIA KOPRA
Kaupunginvaltuutettu Pia Kopra yrittää palauttaa aloitteellaan Hurstilta leikattua 50 000 euron tukea – Helsingin valtuusto käsittelee asiaa keskiviikkona
Vapaaehtoistyöstään tunnetun Heikki Hurstin syysmyyjäisissä vieraillut kaupunginvaltuutettu Pia Kopra (ps.) esittää Helsingin kaupungilta 50 000 euron suuruista tukea ruoka-avun järjestämiseksi. Helsinki leikkasi taannoin Hurstin yhdistyksen saamaa apua kolmanneksella, ja summaa yritetään nyt palauttaa valtuustoaloitteen keinoin. Kopra tapasi Hurstia lauantaina.
Kopra esittää, että Helsingin kaupunki budjetoi lisää vuoden 2018 menoihin 50 000 euroa Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n toiminnan turvaamiseksi.
– Heikki Hurstin leipäjonojen asiakasmäärät ovat kymmenkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Jonoissa on kerrallaan n. 3000 henkilöä. Erilaiset leikkaukset ovat koskettaneet eniten vähäosaisia; mm. eläkeläisiä, työttömiä ja opintotuen varassa olevia opiskelijoita. Hurstin valinta jakaa Helsingin Kalliossa ruokaa vähävaraisille keskiviikkoisin ja perjantaisin. Toiminta on ollut käynnissä jo 50 vuotta. Se perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin, joita tulee vaihtelevasti, Kopra perustelee esitystä.
Terveisiä syysmyyjäisiltä
Kopra vieraili lauantaina Hurstin syysmyyjäisissä Helsinginkadulla. Tapahtumassa myytiin toiminnan tueksi vaatteita, tavaroita ja makkaraa. Vaikka yhdistys on saanut varoja yksityisiltä lahjoittajilta, toiminta tarvitsee edelleen rahallista tukea. Näillä näkymin mahdollisuus toiminnan jatkamiseen on turvattu ainakin ensi vuoden alkuun.
– Kysymys on myös päättäjien sydämen asenteesta, totesi Heikki Hursti Kopralle.
Kopran mielestä avun tarpeessa olevien jonot häiritsevät tiettyjä päättäjiä ja he haluavat ”siivota” kaupunkikuvan itselleen mieluisaksi.
– Kun ongelma eli köyhät ja nälkäiset ihmiset eivät näy, voidaan kuvitella, ettei ongelmaa ole. Näin ongelmia ei tietenkään ratkaista. Ensi keskiviikkona selviää valtuutettujen asenne, Kopra toteaa.
Rahoitusta leikattu
Helsingin kaupunki pudotti muutama vuosi sitten Hurstin Helsinginkadulla sijaitsevan toimipisteen vuokraan ja ylläpitoon myöntämänsä vuosiavustuksen 150 000 eurosta 100 000 euroon. Aukkoa on jouduttu paikkaamaan rahalla, joka on tarkoitettu ruoan ja tarpeiden hankkimiseen vähäosaisille.
Kaupunginvaltuustolle annettavassa päätösehdotuksessa avustusta ei myönnetä.
– Tilalle ehdotetaan uusia yhteistyö- ja järjestämisvaihtoehtoja. Eri poliitikot ovat esittäneet esim. ”yhteinen pöytä”- mallia, jossa ihmiset voisivat ruokailla yhdessä. Hurstin asiakkaat eivät ole olleet innoissaan ajatuksesta. He saavat Hurstilta saamastaan kerta-avusta kolme ateriaa ja jos käyvät kahdesti viikossa niin yhteensä n. kuusi ateriaa. Hurstilla on jo siis olemassa kustannustehokas toimintamalli.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee Pia Kopran valtuustoaloitetta tulevana keskiviikkona.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus leikkasi ruoka-avun tuen nolliin – yli sata ruoka-apupistettä jää kokonaan vaille tukea

Rantanen: Laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen myönnetyt rahat olisivat kuuluneet Hurstin ruoka-avulle – ”Nälkä ei odota”

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu esittää kaupungilta 50 000 euron tukea Heikki Hurstin ruoka-aputoiminnan turvaamiseksi

Helsingin sote-lautakunta tylynä – hylkäsi Heikki Hurstille esitetyn 50 000 euron tuen

PS ei hyväksynyt Helsingin budjetin sulle-mulle-sosialismia, Vapaavuori sähähti – ”Meillä on sopimisen kulttuuri, olen pettynyt”
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.

Oikeusministeri Leena Meri ulosottolain kehittämisestä: ”Pitää olla mahdollisuus päästä takaisin elämään”
Oikeusministeri Leena Meren mukaan ulosottolakia kehitetään parhaillaan, jotta ulosottovelallisten asema paranee. Jatkossa ulosotossa olevat varat on tarkoitus kohdentaa niin, että pääomakin lyhenee. Siten helpotetaan ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan.














