Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kelan PS-valtuutetut: Avun tavoitettava myös syrjäytyneet nuoret

03.10.2014 |16:47

Perussuomalaiset Kelan valtuutetut ovat tänään jättäneet lakialoitteen viranomaisten välisen tiedonvaihdon parantamisesta.

– Tarkoituksena on estää 16-30-vuotiaiden nuorten syrjäytyminen ja auttaa syrjäytyneitä nuoria parantamalla Kelan sekä TE-toimistojen ja sosiaaliviranomaisen välistä tiedonkulkua, kansanedustaja Pentti Kettunen selventää.

Varhainen apu tavoittaa

Viranomaisen välisellä toimivalla yhteistyöllä on keskeinen merkitys nuorten yhteiskuntaosallisuuden edistämisessä.

– Syrjäytymisvaarassa oleva nuori on pyrittävä saamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sellaisten työ- ja sosiaalipalvelujen sekä tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Myös syrjäytyneitä nuoria on autettava, Kettunen muistuttaa.

– Kelan, TE-toimistojen ja sosiaaliviranomaisen välinen salassapitosäännösten estämättä tapahtuva tiedonkulku tehostaa hallintoa ja yksinkertaistaa sekä nopeuttaa nuorten asiointia ja heidän auttamistaan eri viranomaisessa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi