Kerjäyskielto etenee Ruotsissa – Eskilstuna keksi keinon häätää rahanpyytäjät kaduilta

15.06.2018 |12:04

Eskilstunan kunnanvaltuusto päätti ottaa käyttöön järeimmän mahdollisen keinon kerjäläisiä vastaan: byrokratialle kukaan ei mahda mitään. Niinpä lokakuun alusta kerjäämiseen Eskilstunassa vaaditaan maksullinen lupa, jos lääninhallitus vielä vahvistaa päätöksen.Muu Ruotsi on Aftonbladet-lehden mukaan seuraamassa perässä.

Eskilstunan valtuuston päätös on muutenkin historiallinen ja sillä voi olla seurauksia myös syyskuun valtiopäivävaalien jälkeenkin. Ruotsidemokraatit nimittäin tukivat yleisradioyhtiö SVT:n mukaan kunnan pönkkäpuolueiden valmistelemaa esitystä samassa rintamassa.

Pitkällisen keskustelun jälkeen valtuutetut hyväksyivät esityksen ”passiivisesta rahankeräyksestä”, lupa siis on ehdot täyttävälle lunastettavissa maksua vastaan. Kunnan virastoissa ja laitoksissa noudatettavan yleisen työajan puitteissa. Kaupungin järjestyssäännön muutos astuu voimaan 1. lokakuuta 2018. Edellyttäen, että lääninhallitus ei kumoa Eskilstunan päätöstä.

Kerjääminen on pitkään ollut kansallisen keskustelun keskipisteessä Ruotsissa. Asiasta tehtyjen mielipidemittausten mukaan valtaosa kansasta haluaa kieltää kaduilla kerjäämisen. Aiemminkin kerjäämiskieltoa on yritetty saada aikaan, mutta Vellingen kunnan aloite kaatui sittemmin lääninhallituksessa.

Sekä ruotsidemokraatit että kokoomus haluavat kansallisen kerjuukiellon. Sosialidemokraattien kanta on ollut tähän asti tavanmukaisen hyssyttelevä. Paine hallituspuolueita vastaan kuitenkin kasvaa vaalien alla koko ajan.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi