NÄKÖKULMA | Venäjän raja vuotaa. Keskustelu maahanmuutosta on kärjistynyt. ”Suvaitsevaisten” ja ”kriittisten” leireihin ryhmittymisellä saattaa olla yllättävä vaikutus – päättämättömyys, koska poliittinen johto ei halua asettua kummankaan puolelle.

Suomen ja Venäjän välinen raja on pysynyt tiiviinä vuosikymmeniä. Tilanne on muuttunut. Raja-asemille on ilmestynyt sadoittain Venäjältä pyrkiviä ihmisiä hakemaan turvapaikkaa. Heillä ei ole viisumeita. Tämä on erikoista. Venäjän rajavartiolaitos toimii sisäisen turvallisuuspalvelun sotilaallisesti organisoidun FSB:n alaisuudessa. Se ei tee vahingossa mitään.

Lähettääkö Venäjä Suomelle hienovaraisia viestejä? Vai vähemmän hienovaraisia?

Tällaisiako: ”Purkakaa pakotteenne. Krim on meidän. Täällä olisi 200.000 afgaania. Laitetaanko aluksi heidät tulemaan?

Onko kyse painostamisesta? Emme tiedä.

Sen sijaan tiedämme paljonkin siitä, miten väkisin käynnistettyä massamaahanmuuttoa tai sillä uhkaamista on viime vuosikymmeninä käytetty poliittisena aseena. Huippuyliopisto MIT:n professori Kelly Greenhill valottaa ilmiötä kirjassaan.

Greenhill on tunnistanut kymmenittäin tapauksia, joissa pahimmillaan miljoonien ihmisten virtoja on ohjailtu. Tarkoituksena on pakottaa vastaanottajamaan poliittinen johto toimimaan halutulla tavalla. Esimerkiksi Saudi-Arabia karkotti Persianlahden sodan yhteydessä 650.000 jemeniläistä takaisin kotimaahansa yrittäessään pakottaa maan luopumaan Saddam Husseinia tukevasta politiikastaan.

Kiristys perustuu lupauksiin siitä, että jos poliittinen johto suostuu vaatimuksiin, ihmisvirta katkeaa.

Kansainvälisen politiikan manööverit uhmaavat usein arkijärkeä. Niin nytkin. Greenhillin mukaan vastaanottajamaan sitoutuneisuus liberaalien demokratioiden periaatteisiin kasvattaa kiristyksen onnistumisen todennäköisyyttä. Samoin käy, mikäli syntyy voimakas muuttoliikettä kannattava tai vastustava liike.

Hankalin tilanne kohdemaan johdon kannalta syntyy, kun osa kansasta vastustaa ja osa kannattaa tulijavirtaa voimakkaasti. Poliittinen johto ei voi tehdä mieliksi kummallekaan leirille ilman, että toinen loukkaantuu verisesti. Kiristys perustuu juuri tähän kyyniseen matematiikkaan.

Professori Greenhill huomauttaa, että hyvää tarkoittavat ihmisoikeusaktivistit tulevat usein tahtomattaan edistäneeksi kiristäjän asiaa. Samoin korkeaa moraaliaan korostavat poliitikot. He jäävät lupaustensa panttivangeiksi, ja kun maan etu asettuu ristiriitaan tulijoille oletettujen humanitaaristen vaateiden kanssa, ei heillä ole enää luonnollista perääntymistietä.

Greenhill tekee muitakin osuvia huomioita. Kiristäjä toimii oman etunsa mukaisesti, jos hän onnistuu polarisoimaan maan keskusteluilmapiiriä. Hänen kannattaa tukea molempia ääripäitä.

Suomen tilannetta arvioitaessa voi itse kukin miettiä, toimiiko alueellamme ilmapiiriin merkittävästi vaikuttavia Venäjään kytkeytyneitä tahoja.

Usein kiristys onnistuu. Viime marraskuussa Turkki ”neuvotteli” itselleen EU-päättäjiltä huikean potin: vauhtia viisumivapaudelle, lupauksia jäsenyysneuvottelujen käynnistymisestä sekä miljardikaupalla rahaa. Vastineeksi EU sai epämääräisen joukon lupauksia siitä, että maa valvoo rajojaan jatkossa paremmin.

Arkijärkikin riittää kertomaan, että kiristäjien pillin mukaan tanssiminen johtaa entistä kovempiin vaatimuksiin.  Niin kävi Turkinkin kohdalla. Ensimmäiset miljardit riittivät vain muutamaksi kuukaudeksi, tammikuussa oli taas käsi ojossa.

EU:n ongelmanratkaisutapa johtaa ongelmiin. Sen johtajat eivät pysty ratkaisemaan humanitaaristen vaateiden ja taloudellisten ristipaineiden välistä kuilua. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se kaikkein pahin – alistuminen vaatimuksiin. Turkki kiristi pakolaisasiassa, ja sai palkinnon. Venäjä toimii oman etunsa kannalta johdonmukaisesti ja noudattaa Turkin esimerkkiä.

”Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”, presidenttimme totesi hiljattain. Viisaita sanoja. Vaikka EU olisi ulkopolitiikan suhteen hukassa, sopii toivoa että suomalaisilta neuvottelijoilta löytyy vielä sitä realismia, jolla maatamme luovittiin vaikeimpien vuosien yli. EU:sta sitä on turha hakea.

MATIAS TURKKILA