Kokoomus putosi alle 20 prosentin, Perussuomalaiset hienoisessa nousussa

29.12.2017 |16:28

Ylen tuoreen puoluekannatusmittauksen mukaan sekä kokoomuksen että Sdp:n kannatus on reippaassa alamäessä. Kannatuksen lisäys muille puolueille jakaantui varsin tasaisesti. Yli prosentilla kannatustaan nostivat Rkp ja Siniset.

Kokoomus putosi ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun alle 20 prosentin. Kokoomus jatkaa kuitenkin kärjessä 19,8 prosentin kannatuksellaan, vaikka miinusta tuli peräti 2,5 prosenttiyksikköä.

Sdp on syksyn aikana hengittänyt Kokoomuksen niskaan, mutta menetti nyt 1,9 prosenttiyksikköä ja jäi 17,8 prosenttiin ja jaetulle kakkostilalle. Keskusta sai samat 17,8 prosenttia, jossa kasvua virhemarginaaliin mahtuvat 0,4 prosenttiyksikköä.

Punavihreistä myös Vihreät menettivät hieman ja jäivät neljänneksi 14,0 prosenttiin (-0,2 prosenttiyksikköä marraskuun mittauksesta), kun taas Vasemmistoliitto meni Perussuomalaisten ohi 8,8 prosentin kannatuksellaan (+0,8). Punavihreiden yhteiskannatus tuli siis alas 1,3 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaisten kannatus on loppuvuoden pysynyt vakaana. Taloustutkimuksen lokakuussa mittaama kolmen prosenttiyksikön notkahdus, 6,9 prosenttiin näyttää jääneen yksittäiseksi poikkeukseksi. Helsingin Sanomien mittaus ei vahvistanut tätä syöksyä ja nyt Taloustutkimus antoi Perussuomalaisille 8,6 prosentin kannatuksen, jossa marraskuuhun nousua 0,2 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaisten kannatus on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, hieman alle kymmenessä prosentissa, koko vuoden. Sinisen eduskuntaryhmän irtaantuminen ei siis ole juuri vaikuttanut Perussuomalaisten kannatukseen.

Eniten kannatustaan kasvattivat Rkp ja Siniset. Rkp:n kannatus on nyt 4,6 prosenttia, jossa kasvua 1,1 prosenttiyksikköä. Sitä voi kuitenkin pitää lähinnä toipumisena marraskuussa mitatusta kuopasta.

Sen sijaan Sinisten kannatus on pysynyt puoluekokouksen jälkeen hyvin vakaasti puolentoista prosentin tuntumassa. Nyt kannatus kuitenkin yli kaksinkertaistui 1,1 prosentista 2,3 prosenttiin.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää