
Kolme perussuomalaista vaihtoehtoa tänään äänestyksessä: Lisää kielikokeilua, yksinhuoltajakorotukseen nosto, asumista halvemmaksi
Eduskunta äänesti tänään ruotsin kielen vapaaehtoisuuden kokeilusta, asumistuen sitomisesta elinkustannusindeksiin sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksesta. Perussuomalaiset jättivät näihin kolmeen oman vaihtoehtonsa valiokunnassa.
Vapaavalintaista kielikokeilua laajennettava
Hallitus on esittänyt, että alueellisten kielikokeilujen kautta 2 200 oppilasta pääsisi vapaavalintaisen kielivalinnan piiriin. Tämä tarkoittaisi siis toisen kotimaisen pakollisuudesta luopumista. Suomenkielisillä toinen kotimainen on ruotsi.
– Kannatamme pääpiirteissään hallituksen esitystä, sillä niin sanotun pakkoruotsin poisto sekä vapaa kielivalinta ovat sisältyneet jo pitkään sekä eduskuntaryhmämme että puolueemme agendaan. Saimme kirjautettua kielikokeilun myös hallitusohjelmaan, kansanedustaja Sami Savio kertoo.
– Pidämme kuitenkin kokeiluun osallistuvien oppilaiden määrää (2 200) aivan liian pienenä. Näkemyksemme mukaan kokeiluun osallistuvien oppilaiden määrä olisi syytä nostaa 5 000 oppilaaseen.
Perussuomalaiset sanovat, että heidän ehdottamallaan laajemmalla oppilasmäärällä kokeilun todellisten vaikutusten tieteellinen arviointi olisi tarkempaa.
– Tiedostamme, että kokeilun kustannusten riippuvat siitä, kuinka monta oppilasta kokeiluun lähtee. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on varautunut muutosesityksemme aiheuttamiin kustannusvaikutuksiin jättämällä talousarvioaloitteen, kansanedustaja Ritva Elomaa huomauttaa.
– Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Vaikka kielikokeilun pitkän tähtäimen vaikutukset jäävät myöhemmän tarkastelun varaan, me perussuomalaiset katsomme kielikokeilun ja sen tulosten hyödyttävän merkittävästi koulujärjestelmämme kehittämistä.
Perussuomalaiset ovat sinänsä tyytyväisiä, että kielikokeilu tulee voimaan.
– Vaikka me emme saaneet laajennettua kokeilua, alku on hyvä. Ihmetyttää, että muu oppositio vastusti esitystä, Savio ihmettelee.
Yksinhuoltajille helpotusta arkeen
Hallitus esityksen mukaan yksinhuoltajakorotusta nostetaan 4,75 eurolla lasta kohden. Näin tuki nousisi 53,30 euroon kuukaudessa. Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen tason korottaminen ei toimeentulotukea saavissa perheissä vaikuttaisi käytettävissä oleviin tuloihin.
Perussuomalaiset pitävät korotusta hyvänä ja oikeansuuntaisena tekona, mutta eivät riittävänä. Perussuomalaiset huomauttavat, että hallitus poistaa ensi vuodelta niin sanotun lapsivähennyksen kokonaan. Lapsivähennystä on maksettu 50 euroa per lapsi, jos lapsella on kaksi huoltajaa. Yksihuoltajat ovat saaneet 100 euroa lasta kohden, ja enimmillään tukea on maksettu neljästä lapsesta.
– Lapsivähennyksellä tasattiin vuonna 2014 tehtyjä lapsilisäleikkauksia. Koska lapsivähennystä ei ole tulossa vuodelle 2018, eivät nyt ehdotettavat korotukset ole riittäviä, kansanedustaja Arja Juvonen toteaa.
– Lapsivähennyksen määrä on voinut olla pieni- ja keskituloisilla perheillä jopa 400 euroa puhtaana käteen. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus on hyvä askel, mutta ei riittävä. Siksi me esitimme, että yksinhuoltajakorotusta nostetaan 58,30 euroon.
Perussuomalaisten esitys kaatui niukasti äänestyksessä.
Asumistuen leikkaukset vievät toimeentulotukiluukulle
Hallitus esittää, että yleisessä asumistuessa otettaisiin käyttöön erillinen enimmäisasumismeno asunnon osan ja alle 20 neliömetrin asunnon asumismenolle. Lisäksi enimmäisasumismenot sidottaisiin vuokraindeksin sijasta elinkustannusindeksiin. Enimmäisasumismenoja korotettaisiin elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti vuoden 2019 alusta.
– Katsomme, että asumisen kustannukset eivät saa olla esteenä esimerkiksi työnteolle taikka työnteon perässä liikkumiselle. Työnteon on aina oltava kannattavaa, kansanedustaja Olli Immonen sanoo.
– Mielestämme on tärkeää, että jatkossa varmistetaan se, että asumiskustannukset sekä vuokra- että omistusasujille, samoin kuin muillekin mahdollisille erityisryhmille, pysyvät kohtuullisina. Haluammekin muistuttaa perussuomalaisten esittelemästä asumisen halpuutuksen mallista.
Perussuomalaiset huomauttavat, että yleistä asumistukea on jo leikattu kahtena edellisenä vuonna.
– Kun tähän lisätään yleinen asumismenojen nousu sekä vuokratasojen prosentuaaliset korotukset etenkin vapaarahoitteisilla vuokramarkkinoilla, on kehityssuuntaus huono, kansanedustaja Rami Lehto huomauttaa.
– Lopuksi haluamme muistuttaa, ettei monilla vuokralla asuvista henkilöistä ole tosiasiallista mahdollisuutta muuttaa edullisimpiin vuokra-asuntoihin. Sellaisia ei edes ole tarjolla, ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Perussuomalaisten esitys sai opposition äänet, muttei tulos ei aivan riittänyt.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ottaa laajassa varjobudjetissaan kantaa muun muassa asumiseen, homeongelmaan, yrittäjyyteen, työllisyyteen, koulutukseen, hoivaan ja turvallisuuteen

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Asumisen hinta lähdössä käsistä – ”Sähköverkon myynti oli epäisänmaallinen teko”

Immonen ja Lehto: Hallituksen asumistukilain muutos kurittaa pienituloisia

PS: Pienempituloisten lapsivähennyksen poisto on käsittämätön ratkaisu – ”Osoittaa melkoista kylmyyttä”

Perussuomalaiset esittävät lapsivähennystä takaisin: ”Toivomme hallitukselta inhimillisyyttä”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














