

YOUTUBE
Kopterit raivaamaan kehitysmaiden miinakenttiä
Maastoon jääneet maamiinat ovat monia tautejakin pahempi tappaja kehitysmaissa. YK:n tilastojen mukaan miinoja on jäänyt maailman sotatantereille 110 miljoonaa ja ne tappavat 15 000 – 20 000 ihmistä vuosittain. Uhrit ovat useimmiten siviilejä: naisia, vanhuksia ja lapsia. Miinanraivauksen ongelma on ollut kalleus ja työn ilmeinen vaarallisuus. Nyt ongelmaan on kehitteillä omaperäinen ratkaisu ja sen on kehittänyt Afganistanista lähtöisin oleva Massoud Hassani. Hänen työnsä todistaa, että ratkaisut kriisimaiden ongelmiin voivat löytyä omasta takaa.
Hassanin ratkaisu moderniin miinanraivukseen on kauko-ohjattujen pienoishelikopteriden hyödyntäminen miinojen paikallistamisessa ja myös tuhoamisessa. Homman ideana on, että kameralla varustettu pikkukopteri pörrää kohdealueen yllä ja sen ottamista kymmenistä yksittäiskuvista luodaan ohjelmallisesti kolmiulotteinen kartta. Tämän jälkeen kopteriin ruuvataan metallinpaljastin, joka löytää kohteen miinat ja ne merkitään automaattisesti aiemmalla keikalla luodulle kartalle. Loppuhuipennuksena kopteri kuskaa miinojen niskaan pienet räjähdepanokset, jotka laukaistaan automaattisesti etätyönä.
Massoud Hassanin kopterin on tarkoitus korvata ihmiset ja koirat miinanraivaajina ja automatisoida etsintä sekä tuhoaminen vaarattomaksi rutiinityöksi. Jos automaatio onnistuu, miinanraivauksen nopeus voi kasvaa 20-kertaiseksi nykyisestä. Miehen kunnianhimoisena tavoitteena onkin putsata maailmasta 100 miljoonaa maamiinaa seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Miinojen poistamista taistelukentiltä haittaa niiden edullisuus aseina: Maamiina maksaa YK:n arvion mukaan halvimmillaan kolmisen dollaria, sen raivaaminen taasen yli 150 dollaria kappaleelta. Siis yhden miinan raivaaminen vaatii viisikymmentä kertaa enemmän rahaa kuin sen valmistaminen. Näin siis perinteisellä tavalla toimittaessa.
Hassani on kertonut BBC:lle saaneensa puhtia kehitystyöhönsä lapsuuden kokemuksistaan Kabulin lähistöllä. Siellä Massoudin ja hänen ystäviensä omatekoiset lelut jäivät usein leikkien melskeissä vieressä sijainneiden miinakenttien vangiksi.
Katso video GizMagin sivuilta >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kielimuurit kaatuvat – kuuloke kääntää puheen lennosta
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










