

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Korona näkyy Ruotsin mediassa – sunnuntain sanomalehdessä yhdeksän sivua kuolinilmoituksia
Pandemia kylvää kuolemaa Ruotsissa tappavaan tahtiin. Sunnuntain Dagens Nyheterin lukijat kohtasivat konkreettisesti koronakriisin seuraukset. Kuolleet olivat nyt mustaa valkoisella. Numeroita, joilla on nimi.
Aftonbladet on seurannut kuolinilmoitusten määrän kasvua mediassa, alkaen Italian sanomalehdistä. Pahimpaan aikaan Lombardian paikallislehdessä oli kymmenen sivua poisnukkuneita. Normaaliaikaan niitä on puolitoista sivua.
Harvinainen mainossuma
Dagens Nyheterin sunnuntainumerossa oli nyt lähes yhdeksän sivua kuolinilmoituksia, joissa kaikki lapsenlapsista rakastavaan puolisoon toivottavat läheiselle ja rakkaalle hyvää matkaa. Normaaliaikaan ilmoituksia on nelisen sivua.
”Meneillään oleva koronaepidemia alkaa näkyä kuolinilmoituksissa”, kertoo Dagens Nyheter verkkosivuillaan ja toteaa, että nykyinen mainossuma on ”erittäin harvinainen”. Hautaustoimistoista soitetaan puhelimet kuumina, kerrotaan myös.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan

WHO kehottaa kaikkia maita järeisiin toimiin koronan pysäyttämiseksi: ”Ne, jotka katsovat sivusta tekevät kohtalokkaan virheen”

Italian väestö hyvin iäkästä, voimakas vaikutus koronakuolleisuuteen

Somalien koronakuolemat herättävät kiivasta keskustelua Ruotsissa

Ruotsin viranomaiset vahvistavat: Somalit, turkkilaiset ja irakilaiset sairastuvat muita useammin koronaan – myös suomalaiset mainittu

Infektiotutkijat varoittavat: Covid-19 jatkuu vielä vuosia – halaukset ja kättelyt ovat pannassa pitkään

Expressen vaatii pääkirjoituksessaan: ”Lopeta turvapaikkapelleily, pääministeri Löfven – tai menetät kansan luottamuksen”

Ruotsalaisyritysten toimitusjohtajat yhtä mieltä kahdesta asiasta: ”Epävarmuus on totaalista ja pahin vasta edessä”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.













