Artikkeli kuva

Kuntoutusta kaikille veteraaneille

05.12.2012 |18:01

Eduskunta omistaa tänään – itsenäisyyspäivän aattona – ainoan täysistuntonsa sotiemme veteraaneille. Täysistunto on kunnianositus veteraaneille Suomen itsenäisyyden 95-vuotisjuhlavuoden merkeissä.

Istunnon ainoana asiana eduskunta käsittelee lakialoitetta, jossa sotainvalidien oikeutta laitoshoitoon ehdotetaan laajennettavaksi. Tykkien kuminan taukoamisesta, rauhan ajan alusta on jo kulunut liki 70 vuotta. Miksi vasta nyt?

– Se on erittäin hyvä kysymys, olen kysynyt sitä itsekin. Näyttää siltä, että vasta nyt on löytynyt yhteisymmärrys veteraaniemme asemasta. Eduskunta on oikealla uralla, mutta tämä ei riitä. Veteraanien kuntoutusoikeuksissa on päästävä kokonaan irti heidät kastittavista haitta-asterajoista. Kaikki sotiemme veteraanit on asetettava samalle viivalle, kun he hakevat kuntoutusta, linjaa puolustusvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö.

Jokaiselle kuntoutettavalle 1 800 euroa

Rintamaveteraaneja arvioidaan olevan kuluvan vuoden lopussa, elossa 33 500 ja heistä kuntoutettavien määräksi arvioidaan 19 725 henkilöä. Kun jaettava summa on – tänään päätetyn 6 miljoonan lisäeuron kanssa – noin 36,5 miljoonaa euroa niin se tarkoittaa sitä, että yhden veteraanin kuntoutukseen varataan runsaat 1 800 euroa.

Eduskunnan vakaana tarkoituksena on, että tuolla budjettiin varattavalla summalla pystytään ensi vuonna turvaamaan kuntoutukseen pääsy aikaisempaa suuremmalle joukolle. Tarkoitukseen varatulla rahalla on tarkoitus auttaa kaikkia kuntoutukseen hakeutuvia.

Tätä kädenojennusta veteraanimme ovat joutuneet odottamaan aivan liian kauan.

– Kiitos kuuluu kaikille sotaveteraaneille, kotirintaman naisille, lotille, pikkulotille, suojeluskuntalaisille ja sotilaspojille, sekä koko maanpuolustustahtoiselle Suomen kansalle, Niinistö muistuttaa.

Uudistus myös lisää kokonaan korvattavan laitoshuollon ja osa-aikaisen laitoshuollon piiriin kuuluvien sotainvalidien määrää, ja parantaa sekä heidän että heidän puolisoidensa asemaa.

Lakialoitteen läpimeno on varmaa, koska kaikki eduskunnassa edustettuina olevat puolueet ovat sitoutuneet siihen ja sen ovat allekirjoittaneet kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Teksti: Seppo Huhta


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat