

LEHTIKUVA
Leena Merelle puhtaat paperit – Syyttäjä ei löytänyt syytöksille minkäänlaisia perusteluja
Helsingin syyttäjänvirasto on tehnyt tänään syyttämättäjättämispäätöksen Leena Meren avustajaa koskevassa asiassa. Meren avustajana toiminut Petri Lehtinen esitti rikosepäilyväitteitä esimiestään kohtaan kunnianloukkauksesta, työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä ja vammantuottamuksesta. Syyttäjä ei löytänyt syytöksille minkäänlaisia perusteluita. Syyttäjä ei myöskään katso tarpeelliseksi teettää asiassa lisätutkintaa. Suomen Uutiset julkaisee ohessa otteita syyttämättäjättämispäätöksestä.
Otteita ”Perustelut”-kohdasta:
Kunnianloukkausepäily on johtunut väärinkäsityksestä. Meri on pitänyt Lehtisen käyttäytymistä julkisessa tilaisuudessa niin yliystävällisenä, että ulkopuoliset tahot ovat ihmetelleet sitä. Lehtinen on loukkaantunut siitä, että Meri on ilmoittanut asiasta eduskunnan kanslian henkilöstöpäällikölle. Katson edellä mainituilla perusteilla jääneen näyttämättä, että Meri olisi syyllistynyt kunnianloukkaukseen.
Meri on käyttänyt normaalia työnjohto-oikeuttaan teettäessään avustajallaan Lehtisellä erilaisia työtehtäviä. Mikäli hän on teettänyt jonkin yksittäisen työtehtävän, joka ei ole liittynyt varsinaisesti kansanedustajan valtiopäivätyöhön niin hän on teettänyt tällaisen yksittäisen työn sen vuoksi, että hän on tarvinnut apua.
Molemmat sekä Meri että Lehtinen ovat aloittaneet tehtävissään kesken kauden. Heille ei ole muodostunut yhteisen työskentelyn rutiinia vaan he ovat joutuneet keskelle kiireistä työtahtia ilman muiden kokemattomien kansanedustajien ja avustajien normaalia työtapojen ja käytäntöjen alkuja opetteluvaihetta.
Meri on käyttänyt työnjohto-oikeuttaan eikä suinkaan ole kiusaamistarkoituksessa teettänyt työtehtäviä Lehtisellä.
Katson jääneen näyttämättä, että Meri olisi kohdistanut Lehtiseen työturvallisuuslain 28 §:n mukaista hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua.
Katson [..] jääneen näyttämättä, että Meri olisi syyllistynyt työturvallisuusrikokseen.
Katson [..] jääneen näyttämättä, että Meri olisi syyllistynyt Lehtisen tahallisuutta vaativaan pahoinpitelyyn tai huolimattomuuttaan vammantuottamukseen. En nosta syytettä kunnianloukkauksesta, työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä enkä vammantuottamuksesta. Samoilla perusteilla katson jääneen näyttämättä, että Meri olisi syyllistynyt saman tapahtumainkulun perusteella Lehtisen toissijaisesti/vaihtoehtoisesti vaatimiin lievään pahoinpitelyyn, terveyden vaarantamiseen, kotirauhan rikkomiseen tai muilla rikosnimikkeillä tässä rikosepäilykokonaisuudessa vaadittuihin toissijaisiin ja/tai vaihtoehtoisiin rikoksiin. Lehtinen on loppulausunnossaan vaatinut Meren menettelyn arvioimista työsyrjintärikoksena Lehtisen terveydentilan tai muulla perusteella.
Työsyrjintärikos edellyttää tekijältä tahallisuutta. Katson, että esitutkinnassa ei ole esitetty näyttöä Meren Lehtiseen kohdistamasta työsyrjintärikoksesta [..]. En siis nosta syytettä työsyrjintärikoksesta, koska siitä ei ole näyttöä. En siis nosta syytettä kunnianloukkauksesta, työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä, vammantuottamuksesta enkä vaihtoehtoisista tai jo edellä mainittuihin rikosnimikkeisiin sisältyvistä teoista, joiden syyttämistä asianomistaja Lehtinen on vaatinut useilla vaihtoehtoisilla ja/tai toissijaisilla rikosnimikkeillä esitutkinnan aikana, loppulausunnossa ja loppulausunnon antamisen jälkeenkin erillisillä sähköposteilla.
Otteita kohdasta ”Päätös asianomistaja Lehtisen vaatimien lisätutkintapyyntöjen osalta”:
En teetä poliisilla enää erikseen lisätutkintaa Lehtisen pyytämän työturvallisuusrikosepäilyn lisäksi työsyrjintäepäilystä, koska siihen ei saataisi näyttöä, joka vaikuttaisi tähän mennessä saatuun näyttöön.
En myöskään teetä lisätutkintana Lehtisen pyytämien muiden todistajien kuulemista. Kaikki Lehtisen nimeämät pää- ja/tai silminnäkijätodistajat on jo kuultu. Heidän kuulemisellaan ei ole saatu Meren syyllisyyttä tukevaa näyttöä. Luonne- ja/tai aihetodistajien tai muiden todistajien kuulemisella ei tultaisi saamaan Meren syyllisyyttä tukevaa näyttöä. Asianomistaja Lehtisen kertomus on ainoa Meren syyllisyyttä tukeva henkilötodistelu. Lehtisen pyytämät lisäkuulustelut eivät siten vaikuttaisi asiaan.
Juttu on tutkittu objektiivisesti arvioituna riittävän laajasti ja tasapuolisesti huomioon ottaen kaikkien osapuolten näkemykset. Katson, että asiaa puolueettomasti arvioiden ei ole tarpeen teettää muutakaan Lehtisen tämän jutun osalta pyytämää lisätutkintaa edellä mainituilla perusteilla. Syyttäjän syyteoikeus on vanhenemassa ensi vuoden eli vuoden 2018 puolella, joten katson, että syyteoikeuden loppuvaiheessa ei ole enää perusteltua tehdä lisäkuulusteluja, jotka eivät tulisi vaikuttamaan näytön arviointiin.
Asianomistaja Lehtinen on kiirehtinyt useita kertoja jutun tutkintaa ja myös rikoksesta epäillyn Meren avustaja lakimies, OTM Männistö on esittänyt Meren toiveena olevan pikaisen ratkaisun saaminen asiaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














