

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Leena Meri tivaa ministeriltä vastuuta kaivosyhtiöiden aiheuttamiin ympäristöongelmiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen kaivosyhtiöiden ympäristövastuista.
Kanadalainen kaivosyhtiö Belvedere Mining joutui konkurssiin Nivalassa joulukuussa 2015 ja jätti jälkeensä saasteet ja miljoonien laskun veronmaksajille, kirjoittaa Suomen Kuvalehti (19.5.2017). Veronmaksajien rahaa joudutaan käyttämään yli viisi miljoonaa euroa Hituran kaivoksen sulkemiseen ja ympäristövahinkojen estämiseen.
– Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka sanoi tuossa Suomen Kuvalehden artikkelissa, että kanadalaisen Belvedere Miningin konkurssipesä on varaton, ja että Belvedere Mining pesi kätensä ja lähti, Meri toteaa.
Vastuurahaston varoja ei voi käyttää konkurssitapauksissa
Kansliapäällikkö Pokan mukaan se, että veronmaksajat eivät joutuisi kaivosyhtiön ongelmien maksumiehiksi vaatisi muutoksia muun muassa niin kutsuttuun vastuujärjestelmään.
– Vastuujärjestelmässä eri teollisuuden alat keräävät varoja rahastoon, jolla paikataan ympäristöongelmia. Rahaston varoja ei voi kuitenkaan käyttää konkurssitapauksiin. Ainoa keino tällöin on rahoittaa ympäristövahinkojen torjunta veronmaksajien rahoilla, Meri huomauttaa.
Miksi huonoa vastuujärjestelmää ei muuteta?
Jos ongelmana on osin toimimaton vastuujärjestelmä, miksi sitä ei muuteta?
– Mielestäni vastuujärjestelmää pitää pikaisesti muuttaa niin, että se huomio myös konkurssitapaukset, toteaa Meri.
Meri kysyikin hallitukselta, mihin toimiin se aikoo ryhtyä, jotta yllä mainittua vastuujärjestelmää muutetaan niin, että sitä voidaan käyttää myös konkurssitapauksissa ja että vastuujärjestelmään kerätyt varat myös riittävät mahdollisesti aiheutuviin ympäristöongelmiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: EU:n CETA-sopimus betonoi kanadalaisten kaivosyhtiöiden aseman

Immonen ja Lehto: Ulkomaisen sijoittajan neuvotteluvoimaa ei tule vahvistaa
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.















