

PS ARKISTO
Leena Meri: Tuoreen seksuaalirikoslain epäkohdat puhuttavat – PS esitti muutoksia jo eduskuntakäsittelyn aikana
Viime päivinä on uutisoitu juuri voimaan tulleen seksuaalirikoslain epäkohdista. Uutisoinnissa on unohdettu mainita, että perussuomalaiset yhdessä muun opposition kanssa yrittivät korjata nyt esiin nostettuja ongelmia jo eduskuntakäsittelyn aikana.
Opposition lakivaliokunnassa viime kesänä tekemässä vastalauseessa esitystä kritisoitiin ja esitettiin muutettavaksi muun muassa liian matalien raiskauksen ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksien osalta sekä sen johdosta, että seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös on ongelmallinen lain soveltamisen kannalta.
Epäkohtia ei korjattu
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri pitää valitettavana, että näitä selviä epäkohtia ei korjattu ennen lain hyväksymistä.
– Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäälikkö Riitta Silver on Helsingin Sanomien haastattelussa pitänyt seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä huolestuttavana, ja hän on todennut toivovansa, että ”pykälä jäisi kuolleeksi kirjaimeksi tai että se poistettaisiin ihan lähiaikoina”.
– Hallituspuolueiden edustajat jättivät näin ilmeisen sekavan pykälän lakiin, vaikka sitä kritisoitiin jo eduskuntakäsittelyn aikana ja sen poistamisesta myös äänestettiin eduskunnassa, kun oppositio sitä vastalauseessaan esitti, Meri hämmästelee.
Asiantuntijoilta kritiikkiä
Seksuaalirikoslain uudistusta on kritisoitu myös siitä, että rangaistuksia ei kovennettu riittävästi. Entinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on HS:n jutun mukaan huomauttanut, että lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotettiin raiskauksen vähimmäisrangaistuksen nostamista kahteen vuoteen nykyisestä yhdestä vuodesta, mutta tätä ei toteutettu. Tätäkin esitettiin opposition vastalauseessa.
Silver puolestaan on todennut, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusasteikot eivät juuri muuttuneet ankarampaan suuntaan.
– Asiantuntijoiden kritiikki kohdistuu täysin samoihin seikkoihin, joita jo eduskuntakäsittelyn aikana esitimme korjattavaksi. Halusimme korottaa seksuaalirikosten rangaistusten alarajoja, sillä ilman lainsäätäjän tahtoa rangaistukset eivät todellisuudessa kovene. Raiskausrikosten lisäksi esitimme korotettavaksi useamman muunkin teon rangaistuksia, esimerkiksi lapsenraiskauksen alarajaa kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen ja lapsen seksuaalisen kajoamisen alarajaa neljästä kuukaudesta vuoteen, Meri huomauttaa.
Lepsuiluun olisi voitu puuttua
Vastalauseessa ehdotettiin myös sitä, että nykyistä useampi rikos täyttäisi törkeän rikoksen tunnusmerkistön. Nykyisin törkeäksi katsotaan vain sellaiset teot, joissa on kysymys esimerkiksi erityisen nöyryyttävästä teosta tai vakavan väkivallan käyttämisestä.
– Poistamalla tunnusmerkistöstä erityisyyden ja vakavuuden edellytykset yhä useampi rikos tuomittaisiin törkeinä tekomuotoina, jolloin myös rangaistukset kiristyisivät.
– Näiden epäkohtien korjaaminen jätettiin kuitenkin seuraavien hallitusten vastuulle, vaikka kokonaisuudistuksen yhteydessä lepsuun rangaistuskäytäntöön olisi ollut helppo puuttua, Meri kritisoi.
Oppositiopuolueiden muutosehdotukset on nähtävillä lakivaliokunnan mietinnössä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Matti Kuusimäki Riitta Silver seksuaalirikoslaki lepsuilu lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus hyväksikäyttö asiantuntijat lakivaliokunta rangaistukset oppositio Raiskaus Leena Meri perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri haluaa vaaralliset rikolliset pysyvästi lukkojen taakse: ”Meillä vapautetaan sellaisia vankeja, joita ei koskaan tulisi vapauttaa”

PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä toimenpidealoite rangaistusjärjestelmän uudistamisesta: ”Ei nykyisellään vastaa kansalaisten oikeustajua”

Ulkomaalaistaustainen seksuaalirikollinen selvisi ehdollisella tuomiolla – Purra: ”Pitäisi olla: häkkiin ja ulos maasta, mutta on: tuolla kaduilla vapaana sinun rahoillasi”

Laissa vaarallisten rikollisten mentävä aukko – Meri: Vaarallisiksi arvioidut rikolliset pidettävä tarvittaessa pysyvästi lukkojen takana

Julkisella rahalla seksuaalikasvatusta tarjoavan Sexpon pomoa syytetään raiskauksesta ja salakatselusta

Oikeusministeri Leena Meri: Iloitsen oikeudenhoidon lisärahoituksesta
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.















