

Uudenmaankadun vastaanottokeskus. Kuvituskuvaa. / LEHTIKUVA
Leena Meri vaatii vaaralliseksi luokiteltujen turvapaikanhakijoita säilöönottoa ja käännytystä
Etelä-Suomen Sanomat (ESS) kertoi viime viikolla Lahden seudulla liikkuvista vaaralliseksi luokitelluista turvapaikanhakijoita. Osa heistä on lehden mukaan ”aktiivisessa ja tehokkaassa seurannassa ja osa puolestaan jää hieman vähemmälle valvonnalle”. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri (ps.) vaatii vaarallisiksi luokiteltujen turvapaikanhakijoiden säilöönottoa ja käännyttämistä.
– Jos henkilö on poliisin toimesta vaaralliseksi luokiteltu niin hänet tulee ottaa säilöön. Vaikka kyseessä olisi turvapaikanhakija, niin en näe tarvetta alkaa miettiä, että Suomen pitäisi ryhtyä myöntämään turvapaikkaa henkilölle, vaan tästä tulee seurata kielteinen päätös ja käännytys. Kansalaisten yleinen turvallisuus menee edelle, Meri kirjoittaa.
Hämeen poliisilaitoksen ylikomisario Martti Hirvonen ei suostunut ESS:n haastatteluissa kertomaan, millä kriteereillä riskiarviointi tehdään.
”Hirvonen ei paljasta, millä tavoin joku valikoituu vaarallisten tapausten luokkaan eikä hän myöskään halua tarkentaa vaarallisten turvapaikanhakijoiden lukumäärää”, ESS kirjoitti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaikki haluavat Helsinkiin, mutta kantasuomalaiset ovat muuttajissa vähemmistönä

Professori Kanniainen Kanavassa: hyvinvointiyhteiskunta ja vapaa maahanmuutto ovat kestämätön yhdistelmä, eikä ihmisoikeuksista seuraa oikeus laittomaan maahantuloon

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Meillä on ratkaisu luvattomaan maassaoloon – mitä tekee hallitus?
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













