Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Lindström lupaa ketterämpää politiikkaa

03.02.2014 |15:01

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän uusi puheenjohtaja johtaja Jari Lindström lupaa entistä ketterämpää reagointia päivänpolitiikan suuriin puheenaiheisiin. Muutoksen tarve oli hänen mukaansa yksi puheenjohtajan vaihdoksen syistä.

Pirkko Ruohonen-Lerner on ollut ison kivireen vetäjänä ja onnistunut siinä hyvin. Mutta ryhmä katsoi, että tarvitsemme vielä enemmän muutosta ja ketteryyttä toimintatapoihin, Lindström totesi valintojen jälkeen.

Toinen varapuheenjohtaja Kaj Turunen totesi, että muutoksen tarpeesta sovittiin jo vuosi sitten, mutta muutosta kaivattiin enemmän ja nopeammin kuin sitä oli tullut. Yksi etappi oli puoluekokous, jossa äänestettiin kaikista valinnoista. Demokratian kulttuuri tuli nyt myös eduskuntaryhmään.

– Itse puhun yrittäjänä tiimityön puolesta. Se sopii myös politiikkaan, Turunen vakuuttaa.

Uusi suhde mediaan

Lindströmin mukaan muutosta kaipaa ensinnäkin puolueen suhde mediaan.

– Jos politiikassa tapahtuu jotain suurta, olemme reagoineet hitaasti ja jäykästi verrattuna vaikkapa keskustaan. Se on kehittämisen paikka, Lindström linjasi.

Hän kaavaili, että kun ryhmässä tiedetään jotakin tärkeää tapahtuvan huomenna, ryhmä voisi ilmoittaa jo etukäteen, keneltä voi asiassa kysyä – ettei asiasta päätettäisi vasta, kun tilanteet kaatuvat päälle.

– Se on itsensä likoon laittamista, Lindström totesi.

Lisää vastuuta
politiikan teosta

Lindströmin mukaan ryhmä on valmis kantamaan entistä suurempaa vastuuta politiikan teosta. Samaan aikaan on yhä luonnollista, että puheenjohtaja pitää itsensä kärryillä siitä, missä puolueessa mennään. Mutta puoluejohtajaa ei tarvitse vaivata joka asialla. Suuret linjat ovat tärkeämpiä kokonaisuuden kannalta.

– Eihän ryhmä ole ennenkään ruvennut itkemään, vaikka puheenjohtaja onkin paljon matkoilla, Lindström totesi.

Johtajilta kysyttiin myös, onko ryhmä irtautunut puheenjohtajan holhouksesta.

– Ryhmä ei ole ennenkään ollut Soinin holhouksessa, Turunen totesi. Lindström taas vakuutti pysyvänsä puolueen linjan kannalla.

Soini sai tietää haastamisesta ensin

Lindström kertoi valintaprosessista, että ensin hän keskusteli ehdolle asettumisestaan puolueen puheenjohtaja Timo Soinin kanssa. Soini totesi, ettei hän puutu valintaan tällä kerralla. Seuraavaksi Lindström kertoi Ruohonen-Lernerille, sitten ryhmälle ja lopuksi medialle.

Omasta johtamistavastaan Lindström totesi, ettei pidä itseään henkilönä, joka lyö nyrkkiä pöytään ja hyppii vielä päällä. Johtamisen täytyy tapahtua esimerkin kautta.

– Uskon henkilökohtaiseen keskusteluun. Eleet ja äänensävyt kertovat enemmän kuin jokin facebook-keskustelu. Myös kiistatilanteissa, jos niitä tulee, keskustelen ensin henkilökohtaisesti ennen kuin otan yhteyttä tiedotusvälineisiin, Lindström lupasi.

Nyt rakennetaan luottamusta

Lehdistö tenttasi, miten menetellään edustajien lausunnoista syntyvien nolojen tilanteiden kanssa. Maria Lohela totesi, että nyt haetaan uusien johtajienkin myötä luottamusta, ei epäluottamusta.

– Sananvapaus kuuluu kaikille kansanedustajille. Siihen kuuluu myös vastuu. On tehty virheitä, mutta paljon myös hyviä asioita. Olen vakuuttunut, että olemme kehittyneet hyvään suuntaan. Rakennamme tällä ryhmällä tulevaisuutta, Lohela totesi.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
4.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
7.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
10.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää