Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Kansanedustaja Anne Louhelainen (ps.) puhui torstaina 30.5 Eurooppa risteävillä raiteilla -tapahtumassa. Raitiovaunussa järjestetyn tapahtuman tarkoituksena oli jo hyvissä ajoin ennen EU-vaaleja aloittaa julkinen keskustelu teemoista, jotka ensi kevään EU-parlamenttivaaleissa tulevat olemaan merkityksellisiä. Eurooppa-ratikassa oli mukana kaikkien puolueiden edustajia, järjestöaktiiveja, mediaa ja kansalaisia. Puhujat esittivät oman näkemyksensä siitä, mihin suuntaan EU:n tulisi liikkua vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Louhelainen korosti puheessaan EU:n uudistamista ja kansallisen itsemääräämisoikeuden säilyttämistä. Liittovaltioon vievältä tieltä tulisi hänen mukaan kääntyä takaisin alkuperäiseen ajatukseen vapaasta Euroopasta. Tämä palvelisi eurooppalaisia ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia Louhelaisen mukaan paremmin.
Louhelaisen mukaan kaikkien puolueiden yhteinen tehtävä on saada suomalaiset äänestämään vaaleissa, sillä vaalien tulos vaikuttaa merkittävästi EU:n suuntaan ja sitä kautta kaikkien suomalaisten elämään.
– Haluan uskoa, että EU:ta voi vielä kehittää ja uudistaa. Kansalaisten on saatava oma äänensä kuuluviin ja siksi äänestäminen ensi kevään EU-vaaleissa on hyvin merkityksellistä, Louhelainen toteaa.
Louhelaisen puhe kokonaisuudessaan >
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.