Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Farmaseutti-kansanedustaja varoittaa mahdollisista lääkeongelmista poikkeusaikoina

23.04.2026 |08:44

Farmaseuttitaustainen kansanedustaja Minna Reijonen varoittaa mahdollisista lääkeongelmista etenkin poikkeusaikana. Hän suosittelee reseptilääkkeiden käyttäjiä pitämään kotivaraa kotonaan.

Minna Reijonen haluaa vastaavalta ministeriltä vastauksen, mitä aiotaan tehdä sille, että kansalaisilla on mahdollisuus saada kahden viikon tärkeä kotivara reseptilääkkeitä kotiin.

– Suomessa suositeltu kahden viikon kotivara reseptilääkkeissä ei käytännössä toteudu. Esimerkiksi kuukauden annoksen ostettuaan asiakas saa seuraavan annoksen Kela-korvattuna vasta sitten, kun kotona on enää vain viiden päivän tarve.

Paperinen resepti varmuuden vuoksi

Reijonen muistuttaa, että lisäksi on paljon henkilöitä annosjakelun piirissä, mikä tarkoittaa sitä, että heillä on käytännössä enimmilläänkin vain kahden viikon lääkkeet kotona. Seuraavat kahden viikon pussit tulevat, kun edelliset on lähes syöty.

– Jokaisen reseptilääkkeitä käyttävän kannattaa tulostaa varalta reseptit paperille sekä ajantasainen lääkityskortti, jossa näkyvät lääkkeen nimi, vahvuus ja annostus. Poikkeusaikoina ei todellakaan riitä, että apteekissa kertoo lääkkeen olevan pyöreä ja valkoinen pieni tabletti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Reijonen vaatii yliopistoapteekkien tuottoja Itä‑Suomeen – Helsingin erityisasema ei enää kestä tarkastelua

19.01.2026 |14:41

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää