Euron kaltaisiin yhteisvaluuttojen historiaan perehtynyt taloustieteen dosentti Tuomas Malinen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan valuuttaliittojen päätyvän joko liittovaltioihin tai ne hajoavat. Joihinkin valuuttaliittoihin on rakennettu poistumistie, mikä lujittaa koko valuuttaunionin kestävyyttä. Itsenäisten valtioiden valuuttaliitot joutuvat koetuksille taantumien ja talouskriisien aikana.
Maailmanhistoriassa on ollut yli 200 valuuttaliittoa. Ne joko keittyvät Yhdysvaltain tavoin liittovaltioksi tai ne hajoavat joko kokonaan tai osittain. Hajoaminen tapahtuu taantumien ja talouskriisien vuoksi. Se johtuu siitä, että kriisitilanteissa pääomat kulkeutuvat valuuttaliiton vahvimpiin maihin jättäen jälkeensä kassavajeet liiton heikoimpiin maihin.
Liittovaltioissa pääomien virtaa käännetään tulonsiirtojen avulla. Vahvempia osavaltioita verotetaan ankarammin ja verorahoja kanavoidaan heikompiin osavaltioihin.
Tölkin potkintaa
Euroalueella liittovaltion tulonsiirtoja on kierretty jäsenmaiden välisillä sopimuksilla. Sopimuksissa on luotu uusia ”EU:n ulkopuolisia” tukirahoituslaitoksia – kuten ERVV ja EVM – sekä nyt rakenteilla olevalle NGEU-elpymisväline. Niiden toiminta-ajatus on kuitenkin täysin sama kuin liittovaltion tulonsiirroilla.
Näillä rahoitustukivälineillä on ollut vain yksi tehtävä: estää valuuttaunionin hajoaminen.
– Yksinkertaistettuna: yhteisvaluutta-alueet joko muuttuvat tulonsiirtoja jakaviksi liittovaltioiksi tai sitten ne hajoavat (kokonaan tai exit-mekanismin luomisen kautta osittain). Maailmanhistoria ei käytännössä tunne tähän yhtä ainutta poikkeusta, Tuomas Malinen kirjoittaa.
Valuuttaliittojen historia osoittaa, ettei elpymisväline voi olla kertaluonteinen. Jos se sitä on niin valuuttaliiton hajoamisen varjo jää euroalueen ylle. Seuraavassa kriisissä eteemme tulee tismalleen samat vaihtoehdot: muodostetaanko euroalueesta liittovaltio vai annetaanko euron hajota.
Tyhjää tölkkiä potkitaan kävelyretkellä muutama metri eteenpäin. Pian se on taas kohdallamme.
– Itse asiassa tulonsiirrot tulevat jatkumaan kahdesta syystä. Jos kehitys käy kohti liittovaltiota, ovat ne osa liittovaltioelämää. Jollei kehitytä kohti liittovaltiota, tarvitaan tulonsiirtoja pitämään euroalue vielä jonkin aikaa koossa, Malinen toteaa.
Taantumat eivät ole kertaluontoisia
Ottaen huomioon elpymisvälineen vuosikymmenten kestävän takaisinmaksuajan olisi varsin poikkeuksellista, mikäli jokin uusi talouskriisi tai taantuma ei iskisi tuona aikana. Tässä mielessä on todennäköistä, että uusiin tukitoimiin ajaudutaan vanhan ja ”kertaluontoisen” tukitoimen ollessa vielä hoitamatta eli maksamatta takaisin.
Valuuttaliitoille on Malisen mukaan tyypillistä jäsenmaiden hitaampi talouskasvu. Siten taantumat tavoittavat euroalueen maat herkemmin.
– Monelta osin euroalue on uudelleen elänyt itsenäisten valuuttaliittojen historiaa. Sitä ovat viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana ravistelleet sekä ulkoiset että sisäiset sokit. Samalla euroalueen talouskasvu on merkittävästi taantunut, Malinen toteaa.
Euromaiden taloudet ovat loitontuneet toisistaan, koska euromaiden rakenteellisia eroja ei olla onnistuttu poistamaan. Malinen ei usko erojen korjaantuvan edes pitkällä aikavälillä.
– Tämän vuoksi elpymisrahaston kautta luotava tulonsiirtomekanismi tulee hyvin todennäköisesti olemaan pysyvä ja kasvava, selityksen olevan aina sama ”euron pelastaminen”. Sen turvaksi tarvitaan luonnollisesti rahojenjaon poliittista kontrollia, mikä johtaa lopulta poliittiseen unioniin ja liittovaltioon, Malinen perustelee.
Hajoaisiko EU ilman euroa?
Euroa on pidetty tehohoitopotilaana vuosien ajan. Kesällä 2012 EU:n silloinen talouskomissaari ja nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn piti euron hajoamista todellisena uhkana. Tuolloin elettiin eurokriisin herkintä aikaa.
Pandemian sulkutoimien aiheuttaman talouskriisin aikana retoriikka ei ole juuri muuttunut. Elpymispaketin torppaaminen tietäisi villeimpien ajatusten mukaan jopa koko EU:n hajoamista.
Malinen toppuuttelee tällaisia hurjia tuomiopäivän visioita. Hänen mukaansa edes euron hajoaminen tai purkaminen eivät johtaisi koko unionin hautajaisiin.
– EU on tienristeyksessä. Valuuttaliittojen historia ja taloustieteellinen tutkimus osoittavat, että euroalue viime kädessä voi edetä vain kahteen suuntaan: liittovaltioon tai (osittaiseen tai täydelliseen) hajoamiseen.
– On tärkeää huomioida, että jälkimmäinen ei tietenkään merkitsisi, että EU tai yhteismarkkinat samalla hajoaisivat. Se kuitenkin merkitsisi, että jäsenmaiden on otettava itse taas vastuu toimintansa rahoittamisesta, Malinen kirjoittaa.
– Jokaisen kansanedustajan, ja suomalaisen, onkin nyt syytä miettiä, kuinka paljon euron pelastaminen saa Suomelle maksaa.
Henri Alakylä