

Lehtikuva
Mäenpää: Sote-alan pakkorokotuslaki kumottava
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jätti tiistaina lakialoitteen, jossa hän vaatii kumottavaksi ns. ”pakkorokotuslakia”, joka koronan vuoksi säädettiin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille.
Niin sanotuksi ”pakkorokotuslaiksi” kutsutaan tartuntatautilain pykälää 48a: ”Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden suojaaminen covid-19-taudilta”, joka on väliaikaisesti voimassa 1.1.2022–31.12.2022.
THL:n ylilääkärin mukaan perusteet laille vanhentuneet
Kansanedustaja Juha Mäenpää perustelee lakialoitetta THL:n edustajan viimeaikaisella lausunnolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek totesi mediassa olleiden tietojen mukaan tammikuun 2022 lopussa, että hoitohenkilöstön koronarokotusvelvoitetta ei voida enää perustella yksinomaan potilaiden suojelemisella.
– Suoja omikrontartuntaa vastaan putoaa 2–3 kuukauden kuluttua kolmannesta annoksesta alle 50 prosenttiin. Nohynekin mukaan omikronin jyllätessä yhteiskunnassa ei hoitajien rokotevelvoitetta voi enää perustella potilaiden suojaamisella.
– Terveydenhuoltohenkilökunnan pakkorokottaminen on saanut lukuisan määrän alan työntekijöitä irtisanoutumaan työstään, ja jo ennestään työntekijäpulasta kärsivän alan hoitohenkilökunnan yhtäkkinen väheneminen vaarantaa potilasturvallisuuden, Mäenpää huomauttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työntekijäpula pakkorokotuslaki omikron Pakkorokotukset sote-ala hoitoalan kriisi Hanna Nohynek koronapandemia THL hoitohenkilöstö tartuntatautilaki lakialoite Potilasturvallisuus Juha Mäenpää
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Hallituksen pitäisi nyt päättää, onko maassamme ylimääräisiä sote-ammattilaisia, joiden työpanosta koronapandemian hoidossa ei tarvita

Purra: Pikatestit hoitoalalle, ei pakkorokotuksia

Tynkkynen ehdottaa veroporkkanaa pikatestaamiseen

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitajien painostaminen rokotuksiin vaarantaa terveydenhuollon kantokyvyn eikä estä viruksen leviämistä

Mäenpää vaatii sote-alan pakkorokotuslakia kumottavaksi: ”Jo ennestään työntekijäpulasta kärsivän alan yhtäkkinen väheneminen vaarantaa potilasturvallisuuden”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.
Uusimmat

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











