

LEHTIKUVA
Mäenpään lakialoite koronapassin poistamiseksi laista kävi lähetekeskustelussa – lukuisat asiantuntijat esittäneet kritiikkiä koronapassilainsäädäntöön
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin keskiviikkona perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään lakialoitetta laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Aloite vaatii kumottavaksi tartuntatautilakiin lisättyä väliaikaista pykälää ”EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö” ja siihen tehtyjä viittauksia poistettavaksi muualta laista. Mäenpää siis ajaa aloitteellaan koronapassin poistamista laista.
Juha Mäenpää viittasi aloitteessaan julkisuudessa esillä olleisiin valtiosäännön asiantuntijan näkemyksiin:
– Valtiosääntöasiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiainen vaati sosiaalisessa mediassa, että mikäli valtioneuvosto ei tuo viipymättä tämän tartuntatautilain pykälän eli koronapassin kumoamista eduskuntaan, tulisi kansanedustajien saattaa asia vireille lakialoitteella. Lisäksi hän vaati, että eduskunnan tulisi kumota 58 i § viipymättä istuntokauden alettua. Hän myös vertasi asiaa tartuntatautilain 58 d §:n kumoamiseen syyskuussa. Rautiainen perusteli vaatimuksiaan sillä, että perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyys ei täyty.
Järjen Ääni ry:n kannanotto esillä
Mäenpää toi keskusteluun Järjen Ääni ry:n helmikuun alussa julkaistun kannanoton. Omien verkkosivujensa mukaan Järjen Ääni ry pyrkii edistämään koronapandemiaan liittyvää avointa keskustelua ja tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa yhteiskunnassa. Kannanotossaan yhdistys vaatii koronapassisääntelyn kumoamista ja katsoo, että laajemmassa katsannossa koronapassisääntely itsessään asettaa vaarallisen ennakkotapauksen kansalaisten itsemääräämisoikeuden, perusoikeuksien ja yksityiselämän suojan kaventamiselle myös tulevaisuudessa.
– Kun koronarokotusohjelmat tammikuussa 2021 käynnistyivät laajamittaisesti suuressa osassa maailmaa mukaan lukien Eurooppa, Euroopan neuvoston yleiskokous hyväksyi päätöslauselman numero 2361 koskien covid-19-rokotteeseen liittyviä eettisiä ja oikeudellisia kysymyksiä.
Mäenpää muistutti päätöslauselman kehottavan jäsenvaltioita huolehtimaan, että kansalaisia informoidaan siitä, että rokotus ei ole pakollinen ja että ketään ei poliittisesti, sosiaalisesti eikä muutenkaan painosteta ottamaan rokotetta.
– Jäsenmaiden tulisi taata, että ketään ei syrjitä siksi, että ei ole ottanut rokotetta, riippumatta siitä, onko rokottautumatta jättäytymisen peruste terveydellinen tai periaatteellinen, Mäenpää korosti Järjen Ääni -yhdistyksenkin esille nostamaa kohtaa Euroopan neuvoston päätöslauselmasta.
Liuta yliopistoasiantuntijoita esittänyt kritiikkiä
Järjen Ääni ry:n kannanotossa oli nostettu esille useamman yliopistoasiantuntijan kriittisiä näkökulmia koronapassilainsäädäntöön. Mäenpää nosti myös ne salikeskusteluun:
– EU:n koronatodistuksen kansallista käyttöä koskevan tartuntatautilain 58 i §:n perustuslainmukaisuusarviointia on kritisoinut Lapin yliopiston julkisoikeuden dosentti Matti Muukkonen kiinnittämällä huomiota siihen, että lainsäädännössä terveet rokottamattomat asetettiin epäyhdenvertaiseen asemaan suhteessa muihin ihmisiin sillä perusteella, että he eivät olleet ottaneet vapaaehtoista rokotusta.
– Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen on todennut, että rokotekattavuuden lisääminen ei ole itsessään hyväksyttävä peruste rokotepassin avulla toteutettavalle perusoikeuksien rajoittamiselle.
Mäenpää toivoo aloitteen nopeaa käsittelyä
– Helsingin yliopiston julkisoikeuden professori Toomas Kotkas on kirjoituksessaan todennut, että rokotepassilla ei voida luoda rokotetuille ’erioikeuksia’, kuten esimerkiksi pääsyä ravintolaan tai osallistumisoikeutta harrastuksiin siten, että rokottamattomilta kiellettäisiin edellä mainittuihin tilaisuuksiin pääsy kokonaan rokottamattomuuden johdosta.
– Valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiaisen mukaan koronatodistus ei ole hyväksyttävä, jos se ei ole epidemiologisesta näkökulmasta epidemian hallinnan kannalta välttämätön, luetteli Mäenpää.
Kansanedustaja toivoi lopuksi, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ottaisi lakialoitteen nopeasti käsittelyyn.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksityiselämän suoja Järjen Ääni ry Tomi Voutilainen Pauli Rautiainen rokotekattavuus koronapassi Toomas Kotkas koronarokotukset koronatodistus Matti Muukkonen koronapandemia Euroopan neuvosto perusoikeudet sosiaali- ja terveysvaliokunta tartuntatautilaki lakialoite Syrjintä Juha Mäenpää Itsemääräämisoikeus Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


THL samaa mieltä perussuomalaisten kanssa: Ei kannata koronapassia – Marinin hallituksen ministerien reaktio: Syvä hiljaisuus

Pääministeri Marin veivaa edestakaisin koronapassia – oikeustieteilijöiltä ja THL:lta passille täystyrmäys, usko loppui jo oikeusministeriltäkin

Mäenpää: Koronapassista on luovuttava

Rantanen esittää ravintolarajoituksista, koronapassista ja hoitajien pakkorokotuksista luopumista

Perussuomalaiset olivat jälleen oikeassa, nyt jo hallituskin haluaa eroon koronapassista – Tavio: ”Koronapassi oli fiasko”

Mäenpää oikeuskanslerille: Korona-ajan toimenpiteitä käytävä perusteellisesti läpi
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













