

LEHTIKUVA
Mäkelä: Perussuomalaiset ovat pitkään varoittaneet Venäjä-riippuvuudesta ja korostaneet omavaraisuuden tärkeyttä – etenkään demarit eivät uskoneet (video)
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä huomautti välikysymystä käsittelevässä ryhmäpuheenvuorossaan, ettei energiakriisi ei voi olla yllätys. Mäkelä huomautti, että Venäjä on käyttänyt kaasua geopoliittisena aseena ainakin vuodesta 2008 lähtien.
– Perussuomalaiset näkivät energiasodan leimahtaneen viimeistään syksyllä 2021, kun Venäjä rajoitti maakaasun myyntiään ja jätti Euroopan energiavarastot tavanomaista tyhjemmiksi. Me ehdotimme lukuisia toimia energian hinnan alentamiseksi, Jani Mäkelä totesi.
– Te hallituksessa ette halunneet nähdä, että epärealistisiin talouskasvun odotuksiin ja nollakorkoihin nojaava ohjelmanne oli ajamassa karille, vaan piditte siitä kiinni väkisin.
Mäkelän mukaan, jos hallitus olisi valvonut kansallista etua, se olisi ymmärtänyt tilanteen, luopunut liian tiukoista hiilineutraaliustavoitteista, keskeyttänyt ylimääräiset hankkeensa ja kieltäytynyt osallistumasta elpymispaketin kaltaisiin tulonsiirtoihin.
Demareilla vastuunsa
Mäkelä huomautti, että Uniper on jo kirjannut Nord Stream -kaasuputken omistusosuutensa arvottomaksi. Lisää alaskirjauksia tulee Venäjältä.
– Uniperin ja Fortumin kassa ja tase lypsettiin Saksan poliittisella päätöksellä tyhjäksi, ja rahoilla tuettiin saksalaisia kaasunkuluttajia – suomalaisille kuuluvilla rahoilla!
– Monien maiden poliitikoilla, ja erityisesti sosiaalidemokraateilla, on Venäjä-kanansa vielä kynimättä. Olipa kerran strategia, joka johti Venäjän rahoittamiseen ja Euroopan Venäjä-riippuvuuteen. Piti tulla vaurautta ja rauhaa, tulikin Eurooppaan sota – kenties köyhyyttä, kylmä ja nälkä, Mäkelä kuittasi.
– Voimmeko luottaa sellaisiin puolueisiin, jotka ovat antaneet merkkihenkilöidensä rahastaa tätä kehityskulkua edistämällä, puuttumatta asiaan ajoissa? Mäkelä kysyi.
Kuka pelasi Putinin pussiin?
Kun perussuomalaiset ovat arvostelleet vihreää siirtymää sen epäkohdista, hallituksen riveistä perusteltu kritiikki on Mäkelän mukaan rinnastettu Putinin asian ajamiseen.
– Te syytätte muita siitä, mitä te olette itse tehneet. Te olette tehneet sitä, mitä Putin toivoi, ja nyt kylvätte eripuraa syyttelemällä omista teoistanne muita.
Mäkelä huomautti, että perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti varoittaneet Venäjä-riippuvuudesta ja korostaneet huoltovarmuuden ja omavaraisuuden tärkeyttä.
– Olemme johdonmukaisesti puolustaneet suomalaisen uusiutuvan energian, polttopuun ja turpeen käyttöä.
Hinnanmuodostusmekanismi on ongelma
Suomi ei ole kansallisessa energiapolitiikassaan sortunut yhtä syvään Venäjä-riippuvuuteen kuin moni muu ja energiatuotanto on verraten hyvin puhdasta. Silti hinnat ovat vähintään yhtä korkeat kuin muualla Euroopassa.
– Ydin- ja vesivoima pitävät Suomea pinnalla, tuulimyllyjen seisoessa tyyninä pakkasaamuina. Mutta se ei riitä. Meidän on välttämätöntä joko yhteisillä tai tarvittaessa yksipuolisilla päätöksillä päästä eroon hinnoittelumallista, joissa kallein energiamuoto määrää hinnan.
Tuet riittämättömiä
Mäkelä totesi, että kansalaiset tarvitsevat suoraa tukea energialaskuunsa, mutta sähkön arvonlisäveron väliaikainen alennus ei riitä eivätkä byrokraattiset tukimuodot toimi nyt.
– Kansaneläkelaitoksen ruuhkauttaminen lukuisilla tukihakemuksilla ei ole mielekästä. Sähkövähennys vielä heikommin, sillä tukea tarvitaan tässä ja nyt.
– Tässä kaikessa Suomi on taas kerran jäljessä verrokkimaita. Niin EU:ssa kuin etenkin sen ulkopuolella Norjassa maat turvaavat kansalaistensa kohtuuhintaisen energian Suomea tehokkaammin. Maat valmistautuvat sähköverkkonsa sulkemiseen hätätilanteessa. Kuinka käy Suomen silloin? Mäkelä kysyi.
Globalismin konkurssi
Mäkelän mielestä suomalaisten ei pitäisi luottaa eurooppalaisen solidaarisuuden ilosanomaan.
– Siellä lymyää ahneiden suurempien valtioiden edunvalvonta ja taakanjakopolitiikka. Suomea hyväksikäytetään varmasti, jos sen sallimme.
– Todistamme omin silmin hyväuskoisen globalisaation ja globalismin konkurssia ajassamme. Vaurauden kupla on rakennettu riippuvaisuudella Venäjästä ja Kiinasta. Molemmista on nyt päästävä eroon, ja se tulee valtavan kalliiksi. Ylikireästä ilmastopolitiikasta on nyt viimeistään pakko luopua, Mäkelä vaati.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi videolla välikysymyskeskustelua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- verrokkimaat sähkölaskut sähkön hinnannousu ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Venäjä-riippuvuudet Nord Stream hyväuskoisuus EU-tukipaketit Uniper energiantuotanto Maakaasu globalismi Taakanjako Jani Mäkelä Norja Turve Suomi Fortum perussuomalaiset hallitus Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta välikysymys energiasta ja Fortum-politiikasta: Veronmaksajien tappiot jopa 15 miljardia euroa – kukaan ei ota vastuuta

Purra: Sähkön hinta perustuu nyt Saksan virheisiin tulla täysin riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta – demareiden lobbaamien kaasuputkien ansiosta

Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”

Perussuomalaiset tyrmäämässä komission mikromanageerauksen energian hinnan hätäasetuksessa

PS: Hallituksen omistajaohjauksen laatu on luokatonta – ”Tarkoitus ei ole se, että autamme kilpailijamaitamme vuotaen samalla omat varamme kuiviin” (video)

Perussuomalaiset kuittaili hallitukselle välikysymyskeskustelussa: ”Itämerellä pulppuavat Lipposen ja Heinäluoman rakkaan lapsen metaanisuihkulähteet”

Koskela: Vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin tässä tilanteessa

Reijonen: Perussuomalaiset arvostavat puuta ja turvetta – ”Metsäasioiden EU-linjaukset syövät Suomen uskottavuutta”

Ranne: Sähkön omavaraisuus ei voi perustua tuulivoiman lisäämiseen
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Seppänen ihmettelee länsimaisten feministien hiljaisuutta: ”Iranin naiset taistelevat yksin diktatuuria vastaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen arvostelee länsimaisten feministien vaikenemista Iranin naisten vapaustaistelun keskellä. Seppänen kertoo, kuinka iranilaiset naiset ja nuoret haastavat teokraattisen hallinnon hengenvaarallisissa olosuhteissa. Samaan aikaan suomalaiset ja eurooppalaiset tasa-arvotoimijat pysyvät hämmentävän hiljaa. - Missä ovat länsimaisten feministien kannanotot naisten vapauttamisen puolesta? Seppänen kysyy.















