Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Meri: Miksi hallituksen projektit pyrkivät vain rajoittamaan sananvapautta?

09.01.2019 |07:56

– Miten aiotaan edistää sanavapauden toteutumista esimerkiksi Puheen puolesta -projektilla? kysyi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri eduskunnan eilisessä täysistunnossa.

Eduskunnan käsittelyssä oli hallituksen lakiesitys kokoontumislain muuttamiseksi. Esityksen mukaan ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä kokouksesta olisi tehtävä ilmoitus poliisille nykyisen kuuden tunnin asemesta vähintään vuorokausi ennen kokouksen alkamista.

Ihmisten suuttumusta ei vähennetä vihapuhepoliiseilla

Kyse on perusoikeuteen puuttumisesta.

– Oikeusministeriössä on Against hate -hanke, jonka tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn kehittäminen. Monet muutkin tahot puhuvat innokkaasti erilaisista hankkeista, joilla halutaan rajoittaa sananvapautta, Meri ihmettelee.

– Jyrkästikin vastakkaiset mielipiteet ovat tosiasia ja kuuluvat demokratiaan. Ihmisten suuttumusta ja tarvetta tuoda esiin oma mielipiteensä ei vähennetä lisäämällä rajoituksia tai vihapuhepoliiseja. Annetaan ihmisten puhua. Kysyinkin ministeri Antti Häkkäseltä (kok.) mitä hankkeita ministeriössä on, joilla edistetään sanavapautta. Vastausta ministeriltä ei tullut.

Viikkojen leiriytymiset estettävä

Meri on myös huolissaan siitä, miten varmistetaan, ettei kokoontumisesta muodostu viikkojen kestävää leiriytymistä.

Meri viittaa vuoden 2017 kevään ja kesän tapahtumiin ja turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -leiriin, joka oli leiriytynyt Helsingin keskustaan useita viikkoja.

Meri kertoo saaneensa tuolloin ihmisiltä paljon yhteydenottoja, joissa ihmeteltiin, voivatko turvapaikanhakijat noin vain leiriytyä pitkäksikin aikaa minne haluavat.

– Tästäkään asiasta ei ole sen jälkeen keskusteltu. Ilmeisesti vain toivotaan, ettei tilanne uusiudu.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
10.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää