

PS ARKISTO
Meri: Mitä Suomessa tapahtuu ja kenen etua ajetaan?
KOLUMNI Korkein oikeus on useammassa ennakkopäätöksessä todennut, että pienen poikalapsen ympärileikkaus veitsellä esinahkaa leikkaamalla, voidaan suorittaa laillisesti uskonnollisesta ja kulttuurisesta syystä – jopa kotioloissa. Sitä on perusteltu verraten pienenä puuttumisena lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen.
Tänä jouluna koululaiset eivät enää pidä joulujuhlaa kirkossa, sillä eduskunnan oikeusasiamies on todennut, että joulujuhlia ei saa järjestää enää kirkkorakennuksessa – perinteinen suomalainen kristillinen kirkko ei siis ole hyväksi lapselle?
Minun on vaikea ymmärtää, miksi pienen lapsen fyysinen vahingoittaminen uskonnollisesta ja meille vieraan kulttuurin oikeuttamasta syystä, on yhteiskunnassamme hyväksytty, mutta suomalainen perinteinen kirkkorakennus ja joulujuhlat taas ovat kiellettyä uskonnonharjoittamista.
Isis-leireille on lähtenyt vapaaehtoisesti naisia väkivaltaisten jihadististen terroristitaistelijoiden rinnalle tavoitteena saada luotua ääri-islamilainen valtio ja laajentaa se kaikkialle. Ideologiana on ollut tuhota länsimainen kulttuuri ja vääräuskoiset sekä ajaa sharia-lakia. Suojelupoliisin mukaan naiset ovat vakava turvallisuusuhka.
Silti hallitus haluaa tuoda Isis-naisten lapsia Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös äiti pääsee mukana, jos se katsotaan lapsen edun mukaiseksi. Äiti, joka on vapaasta tahdostaan lähtenyt Isiksen hallinnoimaan kalifaattiin.
On hyvä huomata, että myös lapsia on koulutettu äärimmäiseen väkivaltaan ja aivopesty nuoresta asti tarkoituksena käyttää lapsia aikuisten tavoin sotilaina. Brittiläisen mediatalo Sky Newsin toimittaja vieraili al-Holin leirillä (Sky News 11.11.2019) ja tapasi noin 10-vuotiaan pojan, joka kertoi, että ”hän teurastaa teidät”.
Ennen kuin edes keskustelemme Suomessa al-Holin lasten eduista, meidän pitäisi tietää äitien ja lasten henkilöllisyys sekä se, minkä maan kansalaisiksi heidät ylipäätään luetaan ja millä perusteella ketään ollaan tuomassa Suomeen. Ovatko alueella olevat lapset ylipäätään ”suomalaisia lapsia”. Kaikki tämä on auki ja silti päätöksiä tehdään vauhdilla. Eikö ensin pidä selvittää, onko Suomella edes mitään velvollisuutta toimia vieraassa valtiossa, jonka tehtävänä on itse huolehtia maansa alueella vapaaehtoisesti olevista naisista ja heidän lapsistaan?
Mitä maamme hallitus sitten tekee, kun ihmiset ovat vihastuneet näistä epäoikeudenmukaisiksi kokemistaan ja kulttuurillemme vieraista päätöksistä ja antavat palautetta? Hallitus on huolissaan siitä, miten ihmisiä voi hillitä ja hallita paremmin. Puhetta halutaan suitsia tehokkaammin rikosoikeuden keinoin ja päätöksentekijöihin kohdistuva arvostelu halutaan vaientaa. Se on kuitenkin kansalaisten ainoa keino yrittää vaikuttaa päättäjiin.
Eikö ongelmia enää ratkotakaan puhumalla? Ihmisen elämään kuuluvat tunteet laidasta laitaan. Puhumattomuus ja tunteiden kieltäminen eivät edistä mitään päämäärää.
Jos ihmisiä vihastuttaa jokin asia, niin silloin päättäjien tulee kuulla heitä ja tehdä kansan oikeustajun mukaisia päätöksiä – eikä pyrkiä hiljentämään ihmisiä. Yhdenkään päättäjän ei tule unohtaa, että Suomen perustuslaki ja päättäjille suotu valta nojaa kansanvaltaan ja kansan tahtoon.
Toin kirjoituksessani esiin muutaman hullutuksen, koska haluan kertoa, miten ymmälläni olen siitä, miten nopeasti Suomessa asiat ovat kääntyneet täysin päälaelleen.
Oma kulttuurimme ja sisäiset asiamme vaatisivat huomiota, rahaa ja lisäresursseja. Silti liian monet keskittyvät meille vieraiden kulttuurien suosimiseen, oman kulttuurin polkemiseen ja ajavat yhteiskuntaamme vain joitakin ryhmiä koskevia -meille vieraita- rinnakkaisia oikeuksia. Oikeuksia, joiden osalta tavallisesti joutuisi rikosvastuuseen lapseen kohdistuvasta väkivallasta ja lastensuojelutoimenpiteiden kohteeksi.
Eikö siis pitäisi keskittyä Suomessa olevien lasten yhdenvertaiseen ja hyvään kohteluun eikä keskittyä Isis-vaimojen ja heidän lastensa asioihin, vaikka varmuutta heidän suomalaisuudestaan tai mahdollisista todellisista siteistään Suomeen ei edes ole.
Leena Meri
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää