

Näkemiin, päätösvalta – metropolihallinto on ”huonosti naamioitu kuntaliitos”
Pääkaupunkiseudulle perustetaan metropolihallinto. Hallituksen esitys asiasta annetaan eduskunnalle 4.12.2014. Alueen kunnissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Mäntsälä, Hyvinkää ja Pornainen sekä mahdollisesti Porvoo ja Lohja) eletään suuren hämmennyksen vallassa, sillä uutta hallintomuotoa valmistellaan valtavalla kiireellä.
– Tuntuu siltä, että hallitus on tyystin heittänyt romukoppaan hyvän lainlaatimisjärjestyksen. Uusimpana ehdotuksenaan valtiovarainministeriön asettamat kuntajakoselvittäjät esittävät metropolikaupunkia, johon sulautettaisiin Espoo, Helsinki, Kauniainen, Sipoo ja Tuusulan eteläosat. Tässä suomalaisittain jättimäisessä kaupungissa demokratia turvattaisiin perustamalla uusia hallintohimmeleitä, ”kotikaupunkeja”, joita olisi 15-20 kappaletta omine aluevaltuustoineen, metropolityöryhmän jäsen ja Perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pekka Sinisalo selventää.
Metropolihallinto vie kuntien päätösvallan
Keski-Uudellemaalle muodostettaisiin yhdeksän kunnan alueesta Keski-Uudenmaan kaupunki, jota selvittäjät pitävät hyvin tärkeänä tavoitteenaan. Myös Itä-Uudellemaalle muodostettaisiin Askolasta, Lapinjärvestä, Loviisasta, Myrskylästä ja Porvoosta oma Itä-Uudenmaan kaupunkinsa. Kirkkonummesta, Vihdistä ja Lohjasta muodostettaisiin metropolikaupungin ”kehysalue”.
– Oikeuskanslerin on nyt syytä puuttua asiaan. Erilaisia suunnitelmia esitellään ilman minkäänlaisia kustannusarvioita. Metropolihallinnon kaltainen iso päätös tulee valmistella huolella, hyvää lainlaatimisjärjestystä noudattaen. Nyt ei ole täyttä selkoa edes siitä, mitä suunnitelmaa edes ollaan viemässä eteenpäin, Sinisalo ihmettelee.
– Metropolihallinto tulee lukuisten suunnitelmien mukaan vastaamaan monista alueista, joita nyt hoitavat kunnat. Hallituksen linjauksen mukaan metropolihallinto vastaa lähes kaikesta maankäytöstä, mukaan lukien kaavoitus ja asuminen, julkisen liikenteen suunnittelu ja hoitaminen sekä ympäristöasioista. Mitään suunnitelmia siitä, miten alueen kunnille kompensoidaan kuntayhtymiin sijoitetut pääomat, ei ole esitetty.
Päätöksenteko mutkistuu entisestään
Metropolialueelle kaavaillaan myös vaaleilla valittavaa valtuustoa, joka valittaisiin seuraavien kuntavaalien yhteydessä. Vaalitavassa huomioitaisiin alueellinen ja puoluepoliittinen edustavuus.
– Metropolihallinnon valmistelutyö on edelleen niin kesken, ettei ole tietoa siitä miten tämä tapahtuisi. Mahdollistahan on, että vaaleilla valittavaan metropolivaltuustoon nousee vain kuntien suurimpien ryhmien edustajat. Tämä antaisi kokoomukselle kohtuuttoman suuren päätäntävallan suhteessa heidän suhteelliseen kokonaiskannatukseensa. Mikäli metropolista tehdään yksi yhtenäinen vaalipiiri, vie se pienten kuntien vaikuttamismahdollisuudet kokonaan, Sinisalo huomauttaa.
– Pääkaupunkiseudulle kasataan valtuustoa valtuuston päälle ja päätöksenteko mutkistuu entisestään. Nyt ollaan rakentamassa tietoisesti vain uusia hallintohimmeleitä. Varsinaisista kuntien valtuustoista uhkaa tulla lähinnä toisarvoisia kahvittelukerhoja, jos mitään varsinaisia päättäviä valtuustoja jatkossa enää onkaan. Metropolivaltuusto on ristiriidassa kuntien itsemääräämisoikeuden kanssa ja siten käsittääkseni perustuslain vastainen. Demokratia karkaa kunnista.
Hallitus runnoo väkisin läpi
Metropolihallinnolle ei tule omaa verotusoikeutta, vaan kunnat siirtäisivät omaa budjettivaltaansa metropolille tiettyjen kunnan tehtävien siirtyessä metropolihallinnon tehtäväksi.
– Hallitus on asettanut metropolihankkeen yhdeksi kärkihankkeekseen ja yrittää runnoa sitä läpi seuraamuksista suuremmin piittaamatta. Prosessi on päämäärää tärkeämpää. Metropolihanke käynnistyy jo 2017, Sinisalo sanoo.
– Oman mausteensa tähän soppaan tuo sote-uudistus. Metropolialueella ja koko Suomessa se tarkoittaa seudun kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämistä. Kaikki hoiva terveyskeskuksista alkaen tulee metropolihallinnon vastuulle. Sote-palveluiden järjestämisvastuu on kuitenkin suunniteltu viidelle sote-alueelle. Tuottamisvastuu taas on kunnalla tai kuntayhtymällä. Metropolialueella tuottamisvastuu on siis metropolilla. Näin ollen kunnat siirtäisivät merkittävän osan taloudellista valtaansa metropolihallinnolle, ilman että he voisivat juurikaan vaikuttaa rahojensa käyttöön.
Lähiterveyspalvelut vaarassa
Sinisalo mielestä sote-vallan menetys on kunnille suuri asia, sillä niiden budjetista leijonan osan syö juuri sote-asiat.
– Pahimmillaan kunnissa koetaan täystyrmäys, koska metropolihallinto voi toimintaa tehostaessaan lopettaa lähiterveyspalvelut, Sinisalo varoittaa.
Mitä sitten jää kunnanvaltuustojen päätettäväksi metropoli- ja sote-uudistusten jälkeen?
– Lähinnä perusopetus ja päiväkodit sekä puisto-osasto. Kyseessä on huonosti naamioitu kuntaliitos. Kuka enää tämän jälkeen haluaa kunnalliseksi luottamushenkilöksi lähes päätösvallattomaan valtuustoon? Sinisalo kysyy.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Porvoo Myrskylä Lapinjärvi Loviisa Askola Pornainen Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Vihti Kirkkonummi Järvenpää Tuusula Kerava Sipoo Kauniainen Espoo Vantaa metropoli Helsinki Pekka M. Sinisalo
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää