
Miljardileikkausten vaikea sovitus käytäntöön on alkanut
Miljardileikkausten sovittaminen käytännön elämään on alkanut hallitusneuvotteluissa Smolnassa. Hallitusneuvotteluiden johtaja Juha Sipilä (kesk.) kertoi tiistaiaamuna, että talousryhmä on päässyt sopuun säästölistasta, jonka koko on neljä miljardia ja viisi miljoonaa euroa. Sipilän mukaan sopu saavutettiin maanantaina iltakymmeneltä.
Tämä säästö koskee valtiontaloutta.
Lista on nyt lähtenyt eri työryhmien arvioitavaksi. Myös eduskuntaryhmät ovat koolla tänään iltapäivällä ja todennäköisesti ottavat kantaa säästöjen suuruuteen.
Helsingin Sanomien mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi ennen ryhmäkokouksen alkua, että neljän miljardin leikkauksen aikaansaaminen näyttää aika vaikealta.
Soinin mukaan pohjapaperista ei kerrota ryhmille yksityiskohtia, vaan vain suuruusluokat ja painopistealueet.
Vistbacka: leikkaus ja tarpeet ristiriidassa
Sisäisen turvallisuuden ryhmässä istuva Raimo Vistbacka luonnehti neuvotteluiden tulevia hankaluuksia yleisellä tasolla jo maanantaina Suomen Uutisille.
Veteraanikansanedustaja sanoi, että sisäisen turvallisuuden ryhmä pyrkii etsimään neuvotteluissaan säästöjä – niin kuin koko hallitus.
Mutta samaan aikaan ryhmän käsissä polttaa tuore, maaliskuussa kirjoitettu parlamentaarisen selvitystyöryhmän yksimielinen lausunto, jossa vaaditaan sisäiseen turvallisuuteen tarkoitettujen määrärahojen tuntuvaa korottamista. Tämä asettaa neuvottelijat vaikean ja ehkä odottamattoman tilanteen eteen.
Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon resurssitarpeita selvittänyt parlamentaarinen työryhmä esitti 6.3. oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (rkp.) sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon kokonaisuuden määrärahojen palauttamista viime vuoden kevään kehyspäätösten tasolle, mikä tarkoittaisi määrärahojen nousua 75 miljoonalla.
Samalla työryhmä esitti, että harmaan talouden torjuntaan myönnetty 20 miljoonan euron määräraha, jolla on palkattu tutkijoita ja tuomareita, myönnettäisiin jatkossakin vuosittain. Määrärahalla on toivottu saatavan eräiden arvioiden mukaan jopa 400 miljoonan euron tulot valtiolle vuosittain.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sote-mallia ei ole päätetty – julkinen terveydenhuolto vahvemmalle pohjalle
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















