

LEHTIKUVA
Miljardiluokan puhallus muutaman päästöpromillen varjolla – Putkonen varoittaa VTT:tä tekemästä lumeselvitystä
Työmies Matti Putkonen vaatii, että VTT huomioi tällä kertaa tuulivoiman terveystutkimuksessa myös melusaasteen, jota ei voi korvin kuulla.
Hallituksen energia- ja ilmastostrategian keskeisenä osiona on Työ- ja elinkeinoministeriön teetettäväksi asetettu selvitys tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista. Tutkimus on tehtävä hallituksen linjaamalla tavalla. Tutkijoiden on oltava sekä puolueettomia että riippumattomia, korosti työmies Matti Putkonen tiedotteessaan.
– Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on ottamassa VTT:n tutkimuksen teettäjäksi. VTT:llä on mahdollisuus puhdistaa maineensa. Vuoden 2013 ensimmäisellä tutkimuskerralla VTT rajasi tarkastelun tapahtuvaksi ainoastaan kuultavaa ääntä mitaten tapahtuvaksi mallinnukseksi ja ohjeistuksiksi – tuulivoimatoimijoiden etäohjatessa tutkimusta. VTT:n harhaisen tutkimusrajauksen vaikutukset ovat olleet tuulivoimaloiden läheisyydessä asuville ihmisille sanalla sanoen karmeat. Nyt tarkastelussa pitäisi huomioida myös infraääni ja sen vaikutukset ihmisiin sekä tuotantoeläimiin.
– Hallituksen sisäisen työjaon mukaan terveystutkimuksen toteuttamisesta vastaavat ministerit Mika Lintilä ja Juha Rehula esikuntineen. Heidän vastuullaan on huolehtia, ettei tutkijoiksi nimetä henkilöitä, jotka ovat aiemmin asenteellisesti pilkanneet tuulivoimaloiden läheisyydessä oirehtivia luulotautisiksi. Tutkimus ei silloin olisi puolueeton, eikä täyttäisi hallituksen yhteisesti asettamia kriteereitä. Perussuomalaisten vaatimuksesta uusiutuvien energiapakettiin liittyvän mahdollisten tukijärjestelmien lain valmistelua ei voida aloittaa ennen kuin puolueeton tuulivoiman terveystutkimus on tehty. Siksi ei kenenkään kannata yrittää tehdä oharia ja tarjota vain lumetutkimusta.
– Demarit ja vihervasemmisto ovat kiirehtineet jo vaatimaan tuulivoiman tuotantotukien jatkamista ilman katkosta. Heille tärkeintä on lihottaa tuulivoimatoimijoiden lompakkoa ihmisten terveydestä piittaamatta. Toivottavasti Kepu ei taivu demareiden ja vihervasemmiston lobbareiden painostuksen alla.
Putkonen painottaa, että ilmastopoliittisesti ei ole mitään järkeä antaa tuotantotukia yhdellekään uusiutuvalle energiamuodolle.
– Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vain 16 promillea. Pariisin ilmastokokouksen tavoitteiden toteuduttua maamme osuus maailman hiilidioksidipäästöistä vähenisi vajaalla 7 promillella. Muutaman promillen maailmanparannus rokottaisi veroeurojamme uusiutuvien energiatuotantotukien muodossa vähintään miljardin joka vuosi. Kyse on jättimäisestä veroeurojen puhalluksesta ilmastopolitiikan nimissä, varoittaa Putkonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeus- ja työministeri Jari Lindström: Tuulivoiman terveysriskit selvitetään ennen tukipäätöksiä

Elomaa ja Meri: Tuulivoiman lisärakentaminen ja kaavat jäihin

Soini: Vain perussuomalaiset huolissaan tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista – ”Hallitus ei ole unohtanut ympäristöä – vihreiden harmiksi”

Vaatimus tuulivoiman terveysselvityksistä etenee – ”nouseeko verenpaine, kun tuulivoimalasta tulee JUMPS, JUMPS, JUMPS”

Infraäänen vaikutuksille virallinen vahvistus: Kuntien laitettava tuulivoimaloiden kaavoitus ja rakennusluvat jäihin – ”Ihmisten pinna alkaa loppua”

Ne räjähtävät sittenkin

Hakkarainen: Siniset lunastavat ministeripestejään miljardilisätuella tuulivoimalle
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













