

LEHTIKUVA
Miten korjata Eurooppaa riivaava nuorisotyöttömyys?
Euroopan nuorisotyöttömyys on osoittautunut varsinaiseksi vitsaukseksi, eikä ulospääsyä ole näkyvissä. Nuorten työttömyys on pitkäkestoista ja se tekee nuorista entistä hankalammin työllistyviä, Bloombergin Businessweek kirjoittaa.
Työmarkkinat ovat muuttuneet niin, että nuorille on usein tarjolla vain osa-aikatöitä tai lyhytkestoisia pätkätöitä. Euroopan maiden lainsäädäntö laahaa perässä, eikä tällaisia työmalleja ole otettu riittävästi huomioon. Lisäksi teknologinen kehitys on johtanut siihen, ettei nuorille ole enää tarjolla sopivia töitä, joilla he pääsisivät alkuun.
Lääkkeeksi tarjotaan rahaa
Businessweekin kolme haastateltavaa luettelevat oman rohtonsa tähän tautiin. Yhteinen tekijä löytyy rahasta.
Kansainvälisen työjärjestö ILO:n nuorisotyöttömyydestä vuonna 2013 raportoinut Ekkehard Ernst arvelee Euroopan nuorisotyöttömyyden pahenevan aina vuoteen 2019 asti. Ernst peräänkuuluttaa julkisia investointeja sekä elvyttävämpää talouspolitiikkaa. Tällaisiin toimiin tulisi ryhtyä eritoten maissa, joissa nuorisotyöttömyys on keskiarvoa korkeampi. Esimerkkinä Ernst mainitsee Espanjan.
Ernst rukkaisi opinahjotkin uuteen uskoon. Teknologisen kehityksen jatkuessa nuoret voivat tarvita kokonaan erilaisia taitoja kuin mitä koulun penkiltä on saatavilla. Sosiaalipolitiikan vanhempi tutkija Sonja Bekker valittelee työmarkkinoiden toimintatapoja. Euroopassa tarjotaan nuorille yhä enemmän vain palkatonta työharjoittelua. Yritysten kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on johtamassa siihen, että tarjolla on enää pätkätöitä. Lainsäädännössä tulisi keskittyä siihen, että työpaikan vaihtaminen olisi jouhevaa. Yhteiskunnan tulisi myös jakaa taloudellista tukea nuorille, jotta nämä voisivat perustaa perheitä.
Koulutusta vastaava työ puuttuu
Kiinteistövälittäjänä toimiva, 31-vuotias Jesus Solis Zamora valmistui biolääketieteen fysiikan koulutusohjelmasta. Hän kertoo hakeneensa alan töitä puolitoista vuotta tuloksetta. Nyt hän kertoo saavansa edes jonkin verran palkkaa.
Zamoran mielestä politiikassa on menty metsään budjettileikkauksia tekemällä. Leikkaukset ovat tuoneet työmarkkinauudistusten kanssa suuren sosiaalisen kriisin. Zamoran mielestä nyt pitäisi panostaa kasvuun sekä tukemalla palkkoja että investoimalla tutkimustyöhön.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.