

Nya Wermlands-Tidningen
Muslimimaat hakevat jalansijaa lännestä: Ruotsin moskeijat pystytetään usein vanhoillisten öljymaiden ja Turkin rahoilla
Ruotsissa on yli 300 moskeijaa ja lisää on tulossa. Seurakunnilla on usein rahat kortilla ja apua haetaankin entisiltä kotikulmilta. Auttavan kätensä ojentavat usein vanhoilliset muslimimaat. Paikalliset poliitikot pelkäävät salafismin nousun tarkoittavan kylmää kyytiä naisten oikeuksille.
Karlstadin kulmilla, Vänernin rannalla vähävarainen muslimiseurakunta on suunnitellut uuden moskeijan rakentamista vuosikaudet. Pyhätölle on osoitettu rakennuspaikka ja budjetti on 20 miljoonaa kruunua (vajaat 2 miljoonaa euroa). Rahoituksesta uupuu edelleen 16 miljoonaa. Paikallinen Nya Wermlands-Tidningen on huolissaan rahojen alkuperästä ja pohtii asiaa pääkirjoituksessaan:
”Toki kellarimoskeija voi olla otollisempi kasvualusta radikalismille mutta myös suuri moskeija voi viestiä ympärilleen ankaran islamin siunauksellisuudesta ja vahvistaa perinteisiä uskonnollisia arvoja”.
”Hyväuskoisuuden aika on ohi”
Ainakin 16 moskeijaprojektia Ruotsissa on saanut rahoitusta ulkomailta. Rahoitus on lähtöisin useimmiten vanhoilliseen islamintulkintaan ja salafismiin suuntautuneista valtioista. Lompakkonsa ovat avanneet muun muassa Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki. Ilmaisia lounaita on harvemmin tarjolla ja se on huomattu myös Karlstadissa, jossa on vieraillut useampiakin salafisteja saarnaamassa.
Yksittäiset paikallispoliitikot ovat kautta linjan seuranneet rakennusprojektia tarkasti ja myös esittäneet huolensa erityisesti naisten asemasta vanhoillisessa islamilaisessa yhteisössä. ”Hyväuskoisuuden aika on ohi” edustaa ehkä parhaiten yleistä mielipidettä.
Rasismikortti on luonnollisesti heilunut näille moskeijahankkeeseen kriittisesti suhtautuville.
”Ehkäpä rahanpuute estää rakentamisen”
Ruotsidemokraatit ovat mukana oikeistoallianssissa, joka on viimeisenä keinonaan rakennusprojektin estämiseksi reklamoinut moskeijan tulevista pysäköintiongelmista. Hankkeen myötäjuoksijat ovat puolestaan ottaneet lyömäaseeksi uskonnonvapauden.
”Islamilaisen kulttuuriyhdistyksen vastaukset ovat olleet kierteleviä ja epätäydellisiä, mikä ei ole ollut omiaan ainakaan vähentämään moskeijaa kohtaan tunnettua huolta. Poliittisesti tai lainsäädännön avulla hanketta on enää hankalaa estää. Ehkäpä rahanpuute lopulta pysäyttää rakentamisen”, pohtii NWT.
Suomessakin on saatu esimakua vastaavasta ilmiöstä. Helsinkiin kaavailtiin suurmoskeijaa Bahrainin tuella, vaikka Suomessa asuu vain kuusi Bahrainin kansalaista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Islamilainen kulttuuriyhdistys öljymaat esilukija saarnaaja vanhoillinen uskonnontulkinta rukoushuone Qatar Karlstad radikalismi Allianssi rahoitus imaami Moskeija Salafismi Saudi-Arabia Radikalisoituminen Ruotsidemokraatit Turkki Islam
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-valtuutettu käynnisti kuntalaisaloitteen: Helsinkiläiset äänestämään suurmoskeijasta – hanke herättänyt laajasti vastustusta

Suomessa asuu vain 6 Bahrainin kansalaista, silti suurmoskeijaa perustellaan maiden välisillä suhteilla – PS-päättäjä ei niele selityksiä

Riikka Purra lataa kolumnissaan suorat sanat suurmoskeijahankkeesta – ”koen vastenmielisyyttä islamin naiskäsitystä kohtaan”

Pyhättöjen pauhu häiritsee kansalaisia Saudi-Arabiassa – kuningaskunta kehotti moskeijoita leikkaamaan volyymia

Turkki uhraamassa julkistaloutensa ja nettovarallisuutensa alhaisten korkojen vuoksi

Uskonnollinen vastakkainasettelu lisääntyy Euroopassa – lähes puolet brittimoskeijoista kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi

Rajavartijoiden epäillään surmanneen satoja Saudi-Arabiaan laittomasti yrittäneitä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















