Artikkeli kuva

Malesiassa pidätetty ja sieltä karkoitettu suomalaisryhmä Helsinki-Vantaan lentokentällä Vantaalla 28. marraskuuta 2018. / LEHTIKUVA

Niikko: Ulkoministeriön pitää antaa nootti Malesialle pidätettyjen kohtelusta

29.11.2018 |08:31

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko vaatii, että ulkoministeriö antaa Malesialle nootin pidätettyjen suomalaisten kohtelusta. Malesian Pidätetyillä oli vankeuden aikana voimakas nestehukka, he saivat hyvin vähän syötävää ja nukkuivat betonilattialla.

– Kuulin pidätetyiltä heidän saamastaan kohtelusta. On selvää, että heidät pidätettiin ainoastaan sen vuoksi, että he jakoivat lomamatkallaan Raamatun lauseen sisältämiä kuulakärkikyniä.

– Epäinhimillinen kohtelu ei ole oikein ketään kohtaan. Kun kyseessä on Suomen kansalainen, on oikeusturvan kannalta välttämätöntä, että ulkoministeri kutsuu Malesian suurlähettilään kuultavaksi tapauksen johdosta ja antaa valtiolle virallisen nootin, jotta vastaava ei toistuisi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
9.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää