

MATTI MATIKAINEN
Oikeusasiamies vaatii parannuksia eläinsuojelurikosten tutkintaan – Elomaa: Eläinsuojelurikosten selvittämiseen tarvitaan lisää resursseja
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä oikeusasiamiehen puuttuminen eläinsuojelurikosten tutkintaan on selvä merkki siitä, että järjestelmä ei toimi kunnolla.
– Luin taannoin pysäyttävän uutisen hevosia ja koiria rankasti laiminlyöneestä naiskaksikosta. He olivat saaneet eläinsuojeluviranomaisilta 18 määräystä kolmen vuoden sisään järjestää eläimille asianmukaiset oltavat, mutta muutosta ei tapahtunut. Eläinten kärsimys on jotain järkyttävää, enkä kestä katsella vain vierestä, kun tällaista tapahtuu, sanoo kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Muutosta tarvitaan ja pian
Elomaa on tehnyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, miten hallitus tulee edesauttamaan poliisin valmiuksien kehittämistä eläimiin liittyviin rikoksiin puuttumisessa.
– Kysymys on äärimmäisen ajankohtainen. Oikeusasiamies on nimittäin havainnut puutteita eläinsuojelurikosten tutkinnassa muun muassa eläinsuojelurikosten kirjaamisessa, viranomaisyhteistyössä sekä esitutkinnassa. Tämä on selvä viesti, että muutosta tarvitaan ja pian. Olisi luontevaa tehdä uudistukset samalla kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee vihdoin käsittelyyn ensi keväänä, Elomaa toteaa.
– On päivänselvää, että eläinsuojelurikosten selvittämiseen tarvitaan lisää resursseja. Poliisihallituksessa on reagoitu oikeusasiamiehen huomautukseen aloittamalla eläinsuojelurikoksia koskevan uuden ohjeistuksen valmistelu, mutta miten saadaan aikaan merkittävää edistystä, ellei resursseja kasvateta? Elomaa pohtii.
Tilanne kentällä on haastava
Oikeusasiamies on nostanut esille myös puutteet poliisien eläinsuojeluosaamisessa, mikä johtuu koulutuksen vähäisyydestä ja yhtenäisen ohjeistuksen puuttumisesta. Ratkaisuksi ongelmiin Elomaa tarjoaa erillisten eläinsuojelurikoksiin keskittyvien yksiköiden perustamista jokaisen Suomen poliisilaitoksen yhteyteen.
– On selvää, että poliisilaitokset tekevät parhaansa rikosten torjumiseksi ja selvittämiseksi olemassa olevien resurssien ja osaamisen puitteissa, mutta tällä hetkellä tilanne kentällä on haastava. Erillisten eläinsuojelurikoksiin keskittyvien yksiköiden myötä tutkintaan tulisi lisää tekijöitä ja erityisosaaminen eläimiin liittyvien tapausten kohdalla lisääntyisi roimasti.
– Tätä toimintamallia on kokeiltu jo muutamalla poliisilaitoksella ja tulokset ovat olleet positiivisia. Lisäksi erillinen eläimiin liittyviä rikoksia ratkova yksikkö mahdollistaa toisille yksiköille täysipainoisen keskittymisen muihin rikoksiin, Elomaa sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eläinten hyvinvointilaki eläinsuojeluviranomaiset eläinsuojelurikokset poliisin resurssit oikeusasiamies kirjallinen kysymys eläinsuojelulaki Ritva ”Kike” Elomaa Eläinsuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava

Perussuomalaiset kansanedustajat: Suojelukoirien väkivaltainen koulutus ja muu eläinrääkkäys on saatava kuriin

Elomaa: Eläinsuojelurikoksiin erikoistuneet yksiköt saatava kaikkialle Suomeen

Elomaa: Eläinten viikolla pitää nostaa rohkeasti esille eläinten kohtelun ongelmakohtia

Elomaa: Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vaarantaa eläinten hyvinvoinnin

Perussuomalaisilta viisi vaatimusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi: Eläinten teurastaminen rääkkäämällä on lopetettava

Elomaa eläinten hyvinvointilaista: Luonnonvaraisten eläinten hoitoilmoituksen käsittelymaksu on kohtuuton
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää