Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Oikeusministeri Leena Meri: Pakkoavioliitot ovat ihmiskauppaa

07.06.2024 |14:39

Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys, jonka mukaan avioliittoon pakottaminen on jatkossa ihmiskauppaa. Esitys selkeyttäisi avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta.

– Avioliitto on kahden ihmisen välinen kaunis asia. Kenenkään ei kuulu painostuksesta ja pakosta avioitua toisen kanssa, toteaa oikeusministeri Leena Meri.

Suomessa ketään ei saa naittaa vastoin tahtoaan

Pakkoavioliitolla tarkoitetaan esityksessä virallisten, väestötietojärjestelmään rekisteröityjen liittojen lisäksi niihin rinnastettavia pakotettuja suhteita, kuten niin sanottuja uskonnollisia avioliittoja. Pakottamiseksi nähtäisiin sekä avioliiton solmimiseen pakottaminen että pakkoavioliitoksi muodostuneesta liitosta irtautumisen estäminen.

– Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Täällä ei ketään saa naittaa toiselle vastoin naisen tai tytön omaa tahtoa, ei nyt eikä jatkossa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi