

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oikeusministeriö: Naisen tai tytön sukuelinten silpominen ja sen valmistelu rangaistavaksi
Oikeusministeriössä on valmisteltu esitys rikoslain muuttamiseksi koskien naisen ja tytön sukuelinten silpomisen ja sen valmistelun säätämistä rangaistavaksi, tahallisen henkirikoksen syyteoikeuden vanhentumista koskevan sääntelyn uudistamista sekä lapsensurmaa koskevan lainsäännöksen kumoamista. Lakiehdotukset ovat nyt lausunnolla.
Esityksen mukaan naisen sukuelinten silpominen sekä silpomisen valmistelu säädettäisiin rangaistavaksi erillisin rikoslain säännöksin. Valmistelu voi tarkoittaa esimerkiksi naisen tai tytön viemistä ulkomaille silpomista varten tai muunlaista naisen tai tytön pakottamista silpomiseen.
– Alle 18-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneen sukuelinten silpomisen ja sen valmistelurikoksen osalta säädettäisiin erityisestä syyteoikeuden vanhentumisajan alkamisajankohdasta, jotta uhrilla on täysi-ikäistymisensä jälkeen riittävästi aikaa saada asia tutkittavaksi ja rikoksentekijät vastuuseen. Esityksen tavoitteena on vahvistaa naisten ja tyttöjen hengen ja terveyden suojaa sekä heidän ruumiillista koskemattomuuttaan ja seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan, oikeusministeriön tiedotteessa todetaan.
Tappo vanhentumattomaksi rikokseksi
Lisäksi syyteoikeuden vanhentumista koskevia rikoslain säännöksiä muutettaisiin niin, että tappo olisi jatkossa vanhentumaton rikos. Tällä halutaan varmistaa, että rikosoikeudellista vanhentumista koskevat säännökset eivät estä tekijän saattamista vastuuseen, vaikka rikos selviäisi vasta hyvinkin pitkän ajan jälkeen. Tapon yrityksen osalta syyteoikeuden vanhentumista ei ehdoteta muutettavaksi.
– Esityksessä ehdotetaan myös rikoslain lapsensurmaa koskevan säännöksen kumoamista tarpeettomana. Lapsensurmaa vastaavaan tekoon sovellettaisiin jatkossa rikoslain tahallisia henkirikoksia koskevia yleisiä säännöksiä.
Lakimuutokset tulisivat voimaan mahdollisimman pian.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: ”Vaikka joidenkin mielestä käytetyt sanat ovat vääriä, varsinainen ongelma on naisten ihmisoikeuksien kieltäminen”

Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Rantanen: ”Tyttöjen sukuelinten silpomisen tuomitseminen ei ole rasismia”

Oikeusministeri Leena Meri: Hallitus uudistaa kriminaalipolitiikkaa ja kiristää rangaistuksia

Ensikertalaisuussäännöksen uudistaminen kirjattiin hallitusohjelmaan – oikeusministeri Meri: ”Uusintarikollisten rinnastaminen ensikertalaisiin istuu harvan oikeustajuun”

Oikeusministeri Leena Meri naisiin kohdistuvasta silvonnasta: Barbaariset tavat eivät kuulu Suomeen

Oikeusministeri Leena Meri lapsensurmapykälän poistamisesta: Vastasyntynyt on yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin

Naisen tai tytön sukuelinten silpominen ja sen valmistelu vihdoin laittomaksi – Elomaa: ”Tämä asia ei olisi edennyt näin ripeästi ilman perussuomalaista oikeusministeriä”
Viikon suosituimmat

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.

PS-Nuoriso: Rasisminvastaiset huuhaa-hankkeet ovat rahan haaskausta
Perussuomalainen Nuoriso pitää valtioneuvoston kanslian myöntämiä 240 000 euron avustuksia ”etnisiä vähemmistöjä edustaville kansalaisjärjestöille” rahan haaskauksena ja vasemmistolaisen hengailuaktivismin tukemisena.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













