Vaarantaako hallitus kansalaisten turvallisuuden päivystysasetuksen muutoksella, joka uhkaa siirtää terveyspalvelut vaarallisen kauas? Kestääkö niitä kohta kissakaan, jolla on monta henkeä? Näin kysyi perussuomalaisten eduskuntaryhmä hallitukselta eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Pentti Oinonen muistutti hallituksen pyrkivän turvaamaan yhdessä opposition kanssa sote-parveluiden jatkon sote-uudistuksen avulla.

– Samaan aikaan kuitenkin hallitus valmistelee päivystysasetuksen muutosta, joka pahimmillaan johtaa sairaaloiden ja terveyskeskusten laajamittaiseen karsimiseen, Oinonen hämmästeli.

– Joissakin tapauksissa potilaskuljetukset tulisivat olemaan niin pitkiä, että tuskin kissakaan, jolla on yhdeksän henkeä, niistä selviäisi! Päivystysasetuksesta tulisi näin lakkautusasetus.

Oinonen kysyikin ministeri sosiaali- ja terveysministeri Susanna Huoviselta (sd.), miksi hän heikentää peruspalveluja samaan aikaan, kun puolueiden yhteinen sote-laki on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Onko tehty kustannuslaskelmia ja tiedetäänkö tämän johtavan ihmishenkien menetyksiin.

Ministeri Huovinen vastasi, että päivystysasetuksen kiristys pyrkii parantamaan potilasturvallisuutta. Hän kertoi esitystä tehdyn jo viime vuonna ja sitä kiristetään vielä. Oinonen ei tyytynyt tähän.

Harvalla taksikuskilla kätilön paperit

Oinonen korosti pitkien matkojen heikentävän potilaiden turvallisuuden tunnetta. Synnytysyksiköitä on viime vuosina karsittu rankalla kädellä. Joskus jopa satojen kilometrien pituisten kodin ja sairaalan välimatkojen vuoksi myös taksissa tapahtuneet synnytykset ovat lisääntyneet.

– Harvalla taksinkuljettajalla on kuitenkaan kätilön koulutusta. Kun monet synnyttäjät ansaitsevat alle 2 100 euroa, ei heillä näin ollen ole varaa mennä sairaalan läheiseen hotelliin odottamaan synnytyshetkeä. Kysynkin sosiaali- ja terveysministerinä synnytyksistä vastaavalta ministeri Laura Rädyltä (kok.), aikooko hallitus lakkauttaa synnytyslaitoksia vielä lisää ja onko hallitus laskenut, paljonko se lisää matkalla tehtäviä riskisynnytyksiä?

Huovinen armahti kyselytunnilla ensimmäistä kertaa ollutta Rätyä vastaamisen vaivasta vedoten asian olevan hänen vastuullaan. Huovinen vastasi uusien säännösten pyrkivän parantamaan sekä äidin että potilaan turvallisuutta.

– Riskisynnytyksissä kyse on minuuteista: ei riitä, että jossain lähellä on lääkäri, Huovinen painotti. Hän väitti myös käyneen esille, että jos synnytyksiä valvotaan harvoin, lääkärin taidot karisevat. Huovinen sanoi myös taksisynnytysten kasvaneen Etelä-Suomessa.

Pitkä matka synnyttämään

Savonlinnasta oleva Kaj Turunen, joka on perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kertoi Perussuomalainen-lehdelle, että Savonlinnassa lääkäri päivystää 15 minuutin varoitusajalla. Tämä ei kuitenkaan hallitukselle riitä. Savonlinnan sairaalaa on paimennettu jopa uhkasakolla.

– Käytännössä käy niin, että savonlinnalaisten synnytykset siirtyvät Lappeenrantaan, Mikkeliin tai Kuopioon eli tuntien matkan päähän. Käytännössä se heikentää turvallisuutta huomattavasti, Turunen syyttää.

Myös torniolainen kansanedustaja, perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä sanoi Länsi-Pohjan sairaalan synnytysten olevan vaarassa, kun 1 000 synnytystä ei täyty vuoden aikana. Hän kysyi, huomioiko hallitus alueellisia erityispiirteitä.

– Tottakai harkitaan alueellisesti, Suomi on iso maa, Huovinen vastasi.

”Tarkoitus ei vähentää”

Huovinen väitti myös, ettei asetuksen kiristäminen pyri vähentämään terveyskeskuksia tai sairaaloita. Päätösvalta keskusten lakkauttamiseen säilyy alueilla. Mitä eroa ympärivuorokautisessa päivystyksessä ja terveyskeskuksen päivystyksessä sitten on?’

– Ympärivuorokautiseen päivystykseen tulee usein asioita, joihin terveyskeskus ei voi auttaa. Tässä se muutos on, Huovinen vastasi ja väitti palveluiden saatavuuden voivan jopa parantua siellä, mistä niitä puuttuu, kun sote-alueilla on saatavissa ammattitaitoista henkilökuntaa.

Myös pyörillä kulkevaa palvelua tulisi parantaa. Huovinen toivoi myös, että tulevat viisi sote-aluetta valvovat ohjeistusta paremmin kuin nykyiset 200 aluetta, joita ei valvo hänen mukaansa kukaan.

Veli-Pekka Leskelä